Asadin tuimat, ahnaat silmät tutkivat häntä vielä hetkisen, kunnes hän ehti sisään. Sakr-el-Bahr meni hänen jäljessään, ja verho painui takaisin paikalleen peittäen heidät näkyvistä.
Pienessä hytissä oli silkkipeittein katettu sohva, matala maurilainen pöytä värillisine upokekoristeineen, siinä vastasytytetty lamppu, ja pieni hiilikattila, jossa palavat suitsukeaineet levittivät mieluisaa ja pistävää tuoksuansa.
Pimeästä peränurkasta nousivat hiljaa Sakr-el-Bahrin nuubialaiset orjat, Abiad ja Zal-Zer, ja kumarsivat hänelle syvään. Ainoastaan heidän turbaaninsa ja moitteettoman valkoiset lantioliinansa erottivat heidät pimeästä taustastaan.
Päällikkö lausui lyhyen käskyn, ja orjat ottivat seinäkaapista ruokaa ja juomaa, sijoittaen sen matalalle pöydälle — kulhon, jossa oli keitetty kana, riisiä, oliiveja ja luumuja, leipäkorin, meloonin ja vesiruukun. Hänen lausuttuaan jälleen sanan molemmat tarttuivat paljastettuihin miekkoihinsa ja lähtivät verhon ulkopuolelle vartiopaikallensa. Tähän toimenpiteeseen ei sisältynyt minkäänlaista uhkausta tai uhittelua, eikä Asad voinut asiaa niin tulkita. Se seikka, että Sakr-el-Bahrin puolison tiedettiin olevan perähytissä, teki tuon suojan hänen haareminsa veroiseksi, ja mies puolustaa haaremiansa niinkuin kunniaansa; se on hänelle itselleen pyhitetty paikka, jota kukaan ei saa loukata, ja soveliasta on, että hän ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin, jottei kenenkään mieleen johdu yrittääkään sitä solvata.
Rosamund vaipui sohvaan ja istui siinä, pää painuksissa, kädet ristissä helmassaan. Sakr-el-Bahr seisoi kauan aikaa ääneti häntä katsellen.
»Syö», kehoitti hän vihdoin. »Sinä tarvitset voimaa ja rohkeutta, ja kumpaankaan ei kykene paastoava ruumis.»
Rosamund pudisti päätänsä. Vaikka hän oli ollut kauan syömättä, ruoka tuntui hänestä sittenkin vastenmieliseltä. Hän istui siinä sydän kurkussa, tukahtumaisillaan pelkoonsa.
»En voi syödä», vastasi hän. »Mitä hyötyä siitä olisikaan? Voima ja rohkeus eivät voi nyt minua auttaa.»
»Älä huoli niin uskoa», sanoi Oliver. »Minä olen luvannut pelastaa sinut hengissä niistä vaaroista, joihin olen sinut saattanut, ja aion pitää sanani.»
Hän puhui niin päättävästi, että Rosamund katsahti häneen ja havaitsi hänen ryhtinsäkin yhtä päättäväiseksi ja luottavaksi.