»Menkää hiiteen, sir!» virkkoi master Godolphin tahmeasti. »Tuleeko äitini nimen olla tuon sekasikiön huulilla. Niin totta kuin elän, mies, asia ei pääty tähän. Hänen tulee lähettää ystävänsä luokseni, muuten isken häntä piiskalla joka kerta, kun toisemme kohtaamme. Kuuletteko, sir Oliver?»
Sir Oliver ei vastannut mitään.
»Kuuletteko?» ärjyi hän. »Tällä kertaa ei John Killigrew kelpaa kiukkunne esineeksi. Tulkaa luokseni saamaan rangaistuksen, josta tuo piiskansivallus on pelkkää esimakua.» Sitten hän nauraa hörähti ja painoi kannukset ratsunsa kupeisiin niin tuimasti, että oli heittää kumoon papin ja muut.
»Jää vain hetkiseksi minua varten», huusi sir Oliver hänen jälkeensä.
»Et lähde enää ratsastamaan, sinä mieletön juoppo!»
Hän huusi raivostuneena tuomaan hevosta ja sysäsi syrjään papin ja master Bainen, jotka yrittivät pidättää ja tyynnyttää häntä. Kun hevonen oli tuotu, hän heilahdutti itsensä satulaan ja aloitti hurjan takaa-ajon.
Pappi katsahti tuomariin, ja tuomari kohautti hartioitaan, huulet lujasti yhteenpuserrettuina.
»Tuo nuori hurjapää oli humalassa», virkkoi sir Andrew pudistaen harmaata päätänsä. »Hän ei ole siinä tilassa, että voisi astua Luojansa eteen.»
»Hän näytti kuitenkin kovin taisteluhaluiselta», virkkoi master Baine. »Luulenpa, että saamme pian kuulla enemmän asiasta.» Hän kääntyi katsomaan pajaan, missä palkeet nyt olivat joutilaina. Seppä seisoi nokisena ovella, nahkaesiliina vyöllään, ja kuunteli miesten kertomusta tapahtumasta. Master Bainessa tuntui olevan vertauskuvallisuuden vaistoa. »Paikka oli epäilemättä erinomaisen hyvin valittu», sanoi hän. »Takoivat täällä tänään miekan, joka on karkaistava veressä.»
Neljäs luku.