Hän palasi kotiinsa, sydämessä helvetin tuska. Hän ei tietänyt, mitä tulevaisuudella saattoi olla hänen varalleen, mutta tunsi sellaista katkeruutta Rosamundia kohtaan, ettei hänen povessaan ollut mitään sijaa epätoivolle. Ne eivät pääsisi häntä hirttämään. Hän taistelisi heitä vastaan kynsin hampain, ja Lionelin ei kumminkaan pitänyt joutua kärsimään. Siitä hän lupasi pitää huolen. Sitten Lioneliin kohdistuva ajatus hiukan muutti hänen mielialaansa. Kuinka helposti hän olisikaan voinut kumota heidän syytöksensä, kuinka helposti hän olisikaan saanut Rosamundin ylpeät polvet notkistumaan ja hänet itsensä rukoilemaan armoa! Hän olisi voinut tehdä sen vain sanan lausumalla, mutta pelkäsi sen sanan saattavan vaaraan veljen.
Yön hiljaisina hetkinä hänen maatessaan unetonna vuoteessaan ja ajatellessaan asioita kiihkottomasti, hänen sielullisessa asenteessaan tapahtui salaa muutos. Hän mietti kaikkia niitä todisteita, jotka olivat johtaneet Rosamundin päätelmäänsä, ja hänen täytyi myöntää, että Rosamund oli jossakin määrin oikeutettu niin menettelemään. Jos Rosamund oli tehnyt hänelle vääryyttä, hän puolestaan oli tehnyt vielä enemmän vääryyttä Rosamundille. Rosamund oli vuosikausia kuunnellut kaikkia niitä myrkyllisiä puheita, joita sir Oliverin viholliset olivat hänestä lausuneet — ja hänen häikäilemättömyytensä oli hankkinut hänelle koko joukon vihamiehiä. Rosamund oli jättänyt kaikki huomioon ottamatta, koska rakasti häntä; hänen suhteensa veljeen oli siitä syystä jännittynyt, mutta nyt kaikki tuo kääntyi häntä murskaamaan; katumus oli suurelta osalta vaikuttamassa siihen julmaan luuloon, että Peter Godolphin oli saanut surmansa hänen, sir Oliverin, kädestä. Rosamundista täytyi tavallaan tuntua siltä, kuin hän itse olisi ollut murhaan osallisena, koska oli itsepintaisesti tahtonut rakastaa sitä miestä, jota hänen veljensä vihasi.
Hän oivalsi tuon nyt ja arvosteli Rosamundia säälivämmin. Rosamund olisi ollut yli-inhimillinen, ellei olisi ajatellut ja tuntenut niinkuin sir Oliver nyt oivalsi hänen ajattelevan ja tuntevan, ja koska sielullisia vastavaikutuksia on mitattava niiden kiihkeiden tilojen nojalla, joista ne johtuvat, oli varsin luonnollista, että Rosamundin täytyi nyt tuimasti vihata häntä, jota oli rakastanut melkein yhtä kiihkeästi.
Siinä oli raskas risti kannettavaksi. Mutta Lionelin vuoksi hänen täytyi kantaa se niin järkkymättömästi kuin suinkin voi. Lionelin ei pitänyt joutua uhrattavaksi hänen itsekkyydelleen teon tähden, jota hänen, Oliverin, täytyi katsoa oikeutetuksi. Hän olisi pitänyt itseään halpamaisena, jos olisi ajatellutkin sellaista pelastuskeinoa.
Mutta jos hän ei sitä ajatellut, ajatteli Lionel. Viimeksimainittu alkoi noina päivinä pelätä siinä määrin, ettei voinut nukkua, vaan joutui sellaiseen kuumeeseen, että näytti parin päivän kuluttua kerrassaan aavemaiselta: silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa, ja koko ruumis oli riutunut laihaksi. Sir Oliver kehoitti häntä rohkaisemaan mielensä. Sitäpaitsi saapui samana päivänä eräs toinenkin uutinen haihduttamaan hänen pelkoansa: Truron tuomareille oli tapahtuma ilmoitettu ja esitetty syytös, mutta he olivat muitta mutkitta kieltäytyneet asiaan kajoamasta. Syynä oli, että toinen heistä oli sama master Anthony Baine, joka oli ollut sir Oliveria kohdanneen solvauksen todistajana. Hän selitti, että olipa master Godolphinille tapahtunut mitä hyvänsä sen johdosta, se ei missään tapauksessa ollut enemmän kuin hän oli ansainnut, ei enemmän kuin hän itse oli aiheuttanut, ja lausui päätöksenään, ettei hän kunniallisena miehenä voinut saada omaatuntoansa suostumaan vangitsemismääräyksen antamiseen.
Sir Oliver kuuli uutisen toiselta todistajalta, papilta, joka itse oli joutunut kokemaan Godolphinin karkeutta ja joka, vaikka olikin evankeliumin ja rauhan mies, kuitenkin täysin yhtyi tuomarin päätökseen — tai sanoi yhtyvänsä.
Sir Oliver kiitti häntä huomauttaen, että hän ja master Baine menettelivät ylen ystävällisesti asettuessaan sille kannalle, mutta selitti samalla, ettei ollut millään tavoin asiassa osallisena, olkoonpa että näennäiset seikat hyvinkin siihen suuntaan viittasivat.
Mutta kun sitten pari päivää myöhemmin tuli hänen tietoonsa, että koko seutu oli kuohuksissa master Bainelle hänen asiaan-suhtautumisensa vuoksi, sir Oliver lähetti sanan papille ja ratsasti hänen kanssaan suoraa päätä tuomarin luo Truroon esittääkseen siellä eräitä todisteita, jotka oli salannut Rosamundilta ja sir John Killigrew'lta,
»Master Baine», virkkoi hän, kun kaikki kolme olivat tämän herrasmiehen suljetussa työhuoneessa, »olen kuullut teidän antamastanne oikeamielisestä ja kohteliaasta lausunnosta ja tulen teitä kiittämään ja ilmaisemaan ihailuani pelottomuutenne johdosta.»
Master Baine kumarsi vakavasti. Hän oli mies, jonka luonto oli vakavaksi luonut.