»Merirosvolle? Tuhat tulimmaista! Olen iloinen, ettei ole ketään teitä kuulemassa. Hänen majesteettinsa tehtyä minut ritariksi merellä suorittamieni seikkojen vuoksi tuollaiset sanat kuulostavat valtiorikokselta. Varmaa on, poikaseni, että master Peter Godolphin voi hyväksyä sen, mitä kuningatar on hyväksynyt, ja samoin voi menetellä neuvonantajanne sir John Killigrew. Olette kuunnellut häntä. Hän on teidät tänne lähettänyt.»
»En ole kenenkään lakeija», vastasi toinen kiivaasti, vihjauksesta loukkaantuen — ja loukkaantuen sitä enemmän, kun tiesi sen oikeaksi.
»On typerää nimittää minua merirosvoksi. Hawkins, jonka kanssa purjehdin, on hänkin saanut ritarilyönnin, ja ken nimittää meitä merirosvoiksi, solvaa itseään kuningatarta. Mitä kaunaa kannattekaan minua vastaan lukuunottamatta tuota, kuten itsekin huomaatte, varsin olematonta syytöstä? Luulenpa olevani yhtä hyvä kuin kuka muu tahansa täällä Cornwallissa; Rosamund kunnioittaa minua kiintymyksellään, ja minä olen rikas ja tulen vielä rikkaammaksi, ennenkuin hääkellot soivat.»
»Rikkautenanne ovat merellä varastetut saaliit, upotettujen alusten aarteet, Afrikasta hankittujen ja istutusalueille myytyjen orjien hinta, olette rikas kuin vampyyri, joka on imenyt itsensä täyteen — vainajien verta!»
»Niinkö sir John sanoo?» kysyi sir Oliver kumean leppoisasti.
»Minä sanon niin.»
»Minä kuulin sananne, mutta kysyn teiltä, mistä olette oppinut tuon sievän läksynne. Onko sir John opettajanne? On, on. Sitä ei tarvitse minulle sanoa. Minä keskustelen hänen kanssaan. Mutta salli nyt selittää itsellesi sir Johnin vihankaunan puhdas ja epäitsekäs syy. Saat nähdä, kuinka nuhteeton ja kunniallinen mies on sir John, joka oli isänne ystävä ja on ollut teidän holhoojanne.»
»En kuuntele, mitä hänestä sanotte.»
»Teidän tulee kuunnella, koska olette pakottanut minut kuuntelemaan, mitä hän sanoo minusta. Sir John haluaa saada lupaa rakentaa Fal-joen suulle. Hän toivoo näkevänsä sinne sukeutuvan kaupungin sataman yläpuolelle hänen oman kartanonsa Arwenackin varjoon. Hän esiintyy muka jalosti epäitsekkäänä ja kaikin puolin maan menestystä silmälläpitävänä ja unohtaa mainita, että maa kuuluu hänelle ja että hänen suunnitelmansa tähtäävät hänen oman menestyksensä ja sukunsa menestyksen valvomiseen. Me kohtasimme toisemme sattumalta sir Johnin ollessa ajamassa tätä asiaa hovissa. Sattuu nyt olemaan laita niin, että minullakin on etuja ajettavana Trurossa ja Penrynissä; mutta minä menettelen toisin kuin sir John, tunnustan sen rehellisesti. Jos Smithick alkaisi jollakin tavoin kukoistaa, johtuisi sen edullisemmasta asemasta, että Truron ja Penrynin täytyisi joutua kärsimään, ja se sopii minulle yhtä huonosti kuin vastakkainen seikka sir Johnille. Sanoin hänelle niin, sillä voin esiintyä jyrkästi, ja puhuin asiasta kuningattarelle esittäen vastakkaisen anomuksen.» Hän kohautti hartioitaan. »Hetki oli minulle otollinen. Olin eräs niistä merenkävijöistä, jotka olivat auttaneet kuningas Filipin voittamattoman armadan tuhoamista. Siitä syystä ei pyyntöäni voitu torjua, ja sir John lähetettiin kotiin yhtä tyhjin käsin kuin hän oli hoviin tullut. Onko ihmekään, että hän minua vihaa? Kun hänet tunnette, ihmettelettekö, että hän ristii minut merirosvoksi ja pahemmaksikin? On varsin luonnollista, että hän siten kuvailee väärin toimintaani merellä, koska juuri se toimintani on suonut minulle vallan loukata hänen etujansa. Hän on valinnut panettelun aseet tätä taistelua varten, mutta niitä aseita en käyttele minä, kuten hän tulee vielä tänään näkemään. Ellette usko, mitä sanon, tulkaa kerallani, olkaa läsnä siinä pienessä keskustelussa, jonka toivon syntyvän minun ja sen jäärän välille.»
»Unohdatte», virkkoi master Godolphin, »että minullakin on edunharrastuksia Smithickin tienoilla ja että loukkaatte niitä.»