Sir Oliver nauroi. »Käyttäydyn kenties hieman vapaasti siitä hyvästä, että te laskette leikkiä isäni kustannuksella.»
Master Godolphin katseli häntä sanattoman raivon vallassa, antautui sitten vihansa vietäväksi, kumartui pöydän yli, kohotti pitkän sauvansa ja iski tuimasti sir Oliveria olkapäähän.
Sen tehtyään hän lähti ylväästi kulkemaan kohti ovea. Puolitiessä hän pysähtyi.
»Odotan ystäviänne ja säiläänne», sanoi hän.
Sir Oliver nauroi jälleen. »Enpä viitsine heitä lähettää».
Master Godolphin käännähti jälleen häneen päin. »Mitä? Otatteko vastaan iskun?»
»Sir Oliver kohautti hartioitaan. »Kukaan ei ole sitä nähnyt», sanoi hän.
»Mutta minä kerron matkan varrella lyöneeni teitä kepillä.»
»Teette itsestänne valehtelijan, jos kerrotte, sillä kukaan ei teitä usko.» Sitten hän jälleen vaihtoi puheensävyä. »Kuulkaahan, Peter, me käyttäydymme arvottomasti. Mitä iskuun tulee, tunnustan sen ansainneeni. Äiti on isää pyhempi. Sikäli voimme sanoa olevamme kuitit. Emmekö voi muutenkin sopia? Mitä hyötyä meillä voikaan olla siitä, että jatkamme typerää riitaa, joka on syntynyt isiemme välille?»
»Meidän välillämme on enemmän kuin se», vastasi master Godolphin. »En tahdo sisareni menevän merirosvolle.»