FACINO CANE.
Squarcia syytti matkan pituutta nostaessaan Bellarionin ison, mustan hevosensa selkään, mutta itse asiassa hän tahtoi säästää nuorukaista turhalta kidutukselta. Bellarionin kädet olivat niin höllästi sidotut, että hän koko ajan saattoi pitää kiinni metsästäjän vyöstä.
Näin saapui hän hämärissä Milanon kuuluisaan kaupunkiin. Jo matkan varrella, heidän pysähtyessään tuokioksi eräälle mäennyppylälle, oli hän saanut jonkinmoisen käsityksen kaupungin koosta. Vaikka oli kuullut paljonkin juttuja Milanosta, ei hän ollut osannut sitä niin suurenmoiseksi kuvitella kuin se todellisuudessa oli. Ihmetellen katseli hän jykeviä, punaisia muureja, jotka kuvastuivat leveään vallihautaan, muurien takaa kohoavia lukuisia kirkontorneja, Sant' Eustorgion kellotapulia, jonka tunsi monien kuvauksien perusteella, sekä kahdeksansärmäistä, tiilistä ja marmorista rakennettua Saint Gothard-kirkon tornia, Azzo Viscontin lahjaa kaupungille.
He saapuivat herttuallisen seurueen kintereillä kaupunkiin Porta Nuovasta, portista, jonka kivikaaret olivat peräisin roomalaisajoilta. Ratsastettuaan nostosillan yli ja holvin läpi he saapuivat vartiotalolle, joka jo itsessään oli pieni linnoitus. Sen edustalla maleksi jänteviä, parrakkaita palkkasotureita, jotka keskustelivat äänekkäästi kanttoonigermaanien kielellä. Matka jatkui pitkin Borgo Nuovoa, pitkää katua, jonka molemmin puolin lukuisat palatsit kohosivat toistensa vieressä ja joka Bellarionista näytti tavattoman leveältä, vaikka se olikin melko ahdas Milanon muihin katuihin verrattuna. Edestakaisin kulkevat ihmiset näyttivät yhtä oudoilta kuin rakennukset. Rauhallisia, hyvinvoipia kauppiaita kuljeksi nälkäisen ja kurjan näköisen rahvaan joukossa, siellä täällä asteli tai ratsasti loistava ylimys aseistetun ja haarniskoidun palvelijan saattamana.
Niin ylhäiset kuin alhaiset pysähtyivät ja paljastivat päänsä herttuan ratsastaessa ohi. Bellarion huomasi kuitenkin, että melkein kaikkien ilmeet kuvastivat joko vihaa tai inhoa.
Vihdoin he päätyivät suurelle, jalavien reunustamalle aukiolle, jonka pohjoisella sivulla kohosi mahtava, salkojen ja rakennustelineitten ympäröimä marmorirakennus. Siinä, tiesi Bellarion, oli valmistumassa eräs maailman ihmeellisimpiä tuomiokirkkoja. Se oli omistettu Pyhälle äidille, ja sen perusta oli vanhan Saint Ambrose-basilikan paikalla. Työt sujuivat kuitenkin Gian Galeazzon kuoltua perin hitaasti, olivatpa aika ajoin aivan seisahduksissakin.
He ratsastivat aukion yli. Se oli pyhää aluetta, oli Bellarion kuullut. Täällä, nykyisin jo revityssä basilikassa, oli pyhä Augustinus kastettu. Täällä oli pyhä Ambrosius taistellut, aloittaen sen kirkon ja maallisen vallan välisen sodan, jota sitten vielä aikojen kuluttua ghibellinit ja guelfit jatkoivat.
Kohoavan tuomiokirkon vieressä oli vanha Broletto, puoleksi palatsi, puoleksi varustus, Milanon herrojen asunto aina Matteo Viscontin päiviltä asti.
Holvikaarien alitse he ratsastivat Arrengon suurelle palatsipihalle ja edelleen St. Gothard-pihaan. Täällä laskeuduttiin satulasta ja Gian Maria antoi vankia koskevat määräykset jalustinta pitelevälle Lonatelle.
"Tuon koirien lumoajan", sanoi hän, "on illallisen jälkeen annettava minulle täysin tyydyttävä selitys."