IV luku.
ENSIMMÄINEN TEHTÄVÄ.
Facino Cane asettui Abbiategrassoon Bellarionin kasvatusta valvomaan armon vuonna 1407. Tämä oli ensimmäinen lepo, jonka suuri soturi oli kymmeneen vuoteen itselleen suonut. Facino oli niitä miehiä, jotka eivät viihdy hetkeäkään toimettomina. Abbiategrassossa oli hän kuitenkin kaukana levottomasta hovista ja saattoi ensi kertaa Gian Galeazzon kuoleman jälkeen heittäytyä täysin huolettomaksi, minkä vuoksi hän tunsi olonsa sangen miellyttäväksi.
"Jos elämä olisi tällaista", sanoi hän muutamana iltana Bellarionille heidän kuljeksiessaan puistossa, jossa punaiset hirvet kävivät laitumella, "voisi ihminen olla sangen tyytyväinen."
"Tyytyväisyys", vastasi Bellarion, "on paikallaanoloa. Olen huomannut, ettei mies ole luotu sitä varten. Luostarin rauha on miehelle samaa kuin laitumen rauha härälle."
Facino hymyili. "Sinä edistyt", sanoi hän.
"Olen jättänyt koulun", tuumi Bellarion. "Te tarvitsette tätä keskeytystä toiminnassanne niinkuin väsynyt mies tarvitsee unta. Mutta kukaan ei halua nukkua ikänsä kaiken."
"Rakas filosoofi, sinun pitäisi koota viisautesi kirjaan."
"Taidanpa odottaa siksi kunnes tulen hieman vanhemmaksi."
Facinolle ei kuitenkaan suotu pitkäaikaista lepoa. Milanosta alkoi päivittäin tulla tietoja melskeistä, ja joulunalusviikolla lausui Facino vihdoin eräänä aamuna, että taisi olla viisainta hänen palata työhönsä Milanoon.