Hänen mieliharmikseen tuli sinne hetken kuluttua kreivitärkin, yllään valkea samettipuku ja tummassa tukassa suurista safiireista tehty koriste. Hän oli yksin. Käsissään piteli hän pientä luuttua, jota hänellä oli tapana soittaa silloin tällöin.
Facino, ilmoitti kreivitär, oli lähtenyt linnaan, s.o. Porta Giovian linnoitukseen, jonka Gian Galeazzo oli rakennuttanut. Hän ei kuitenkaan viipyisi kauan. Sillävälin pitäisi kreivitär Bellarionille seuraa. Hän istuutui ja alkoi laulaa.
Hän lauloi nuorukaiselle vielä Facinon saapuessa, eikä tämä suinkaan voinut arvata, että Bellarion vain vastahakoisesti oli suostunut kuuntelemaan. Hänestä ei tässä kahdenolossa ollut muutenkaan mitään merkillistä.
Facino astui pylväikköön äkkiä, odottamatta, keskeyttäen puolisonsa laulun. Hämmentyneenä ja punastuen kohotti tämä katseensa, jossa kuvastui suuttumusta ja epävarmuutta. Bellarion, joka uneksien oli hypistellyt pergamenttikääröä, hyökkäsi pystyyn, hiukan tolkuttomana, aivan kuin olisi hän herännyt unesta.
Facino tuli lähemmäksi ja kävi ilman muuta käsiksi uutisiinsa.
"Buonterzo on lähtenyt liikkeelle. Hän jätti Parman eilen ja lähestyy nyt Piacenzaa. Hänen armeijassaan on neljätuhatta miestä."
"Neljätuhatta!" huudahti Bellarion. "Huomattavasti enemmän kuin teillä."
"Saatuani ranskalaisen apujoukon ja miliisiväkeä, en ole ollenkaan huolissani. Buonterzo tarvitsisi enemmänkin miehiä, kun kohtaamme. Ja se tapahtuu kahden tai kolmen päivän kuluttua. Lähdemme ensi yönä. Kaikki on kunnossa. Miehet lepäävät nyt jaksaakseen sitten ponnistella. Sinun olisi viisainta tehdä samoin, Bellarion."
Kreivitär nousi. "Bellarion?" huudahti hän. Hänen kasvonsa olivat valkeat kuin palttina ja hänen povensa kohoili kiivaasti. "Lähteekö Bellarion kanssanne?"
Kurttu Facinon otsassa syveni. Häntä loukkasi syvästi, että kreivitär tällä hetkellä oli enemmän huolissaan nuorukaisen kuin miehensä vuoksi. Totuutta hän ei vieläkään aavistanut. Bellarion riensi sanomaan.