"Sitä hän odottaa. Aavistan kuitenkin, etten huomenna kykene juuri mihinkään. Minulla on kuumetta; matka Travosta oli rasittava. Luultavasti olen huomenna vuoteen omana."
Stoffel silmäili häntä vakavan näköisenä. "Pelkäättekö?"
"Mitäs muuta?"
"Ja tunnustatte sen?"
"Tuo tuollainen kysyy rohkeutta. Pelkään, mutta en ole raukka. Huomaan, että elämä on täynnä paradokseja." Stoffel nauroi. "Ei teidän tarvitse puhua minulle rohkeudesta tai pelkuruudesta. Travo on tuoreessa muistissa."
"Siellä oli minulla onnistumisen mahdollisuus. Täällä ei. Vain hullu antautuisi näin epätasaiseen peliin. Minä en halua saada luitani murskatuiksi enempää kuin menettää mainettanikaan. Aion pitää, mitä olen saanut. Maine, Stoffel, on hauras kupla, joka särkyy helposti. Sankarin ei sovi suistua satulasta turnauskentällä."
"Jopas harkitsette tarkasti asianne!"
"Siinä suhteessa juuri eroan Carmagnolasta. Jokainen pysytelköön omalla alallaan. Turnajaispaikka ei ole minun paikkani, vaikkapa löisivät minut ritariksi kuinka monta kertaa hyvänsä. Ja senvuoksi makaan huomenna kuumeessa."
Tämä aie oli kuitenkin mennä myttyyn vielä samana iltana. Galeazzon salissa tapahtuneen vastaanoton jälkeen seurasi juhlaillallinen. Kutsuvieraitten joukossa oli myös uusi ritari, Bellarion, joka tilaisuutta varten oli pukeutunut väreihinsä, siniseen ja hopeaan. Hänen yllään oli safiirinsinisestä sametista tehty kärpännahkareunuksinen viitta, jota uumalla kiristi hopeinen vyö. Viitan alta pilkotti hopeanvärinen tunikka, sääret olivat verhotut sini- ja valkoviiruisiin sukkiin. Tukkansakin oli hän koonnut hienoon, safiireilla koristettuun verkkoon.
Pitkänä ja solakkana hän astui saliin, kumartaen syvään herttualle.