Della Torre keskusteli ystävällisesti hänen kanssaan hetkisen, samoin arkkipiispa. Jättäessään heidät joutui Bellarion yhtäkkiä ruhtinatar Valerian kanssa vastakkain. Tähän saakka ei nuori mies ollut tiennyt hänen Milanossa-olostaan mitään.
Ruhtinatar seisoi hieman syrjässä, pitkän salin toisessa päässä, ainoana seuranaan monna Dionara.
Bellarion punastui ensin ja kalpeni sitten. Hänestä tuntui kuin olisi neidon tutkimaton katse paljastanut hänet, riistänyt kunnian seppeleen hänen otsaltaan, leimannut hänet julkeaksi kiipijäksi ja petturiksi.
Mutta hilliten hämmennyksensä hän tovin kuluttua astui neidon luo ja kumarsi sulavasti.
Neidon poskille kohosi puna ja hänen silmänsä säihkyivät. Vetäytyen askelen taaksepäin huudahti hän:
"Olette häikäilemätön!"
"Audax — häikäilemätön, rohkea. Kiitän teitä tuosta sanasta, madonna. Se täydentää sopivasti vaalilauseeni, muistuttaen siitä, että 'audaces fortuna iuvat'."
Neito ei voinut olla vastaamatta.
"Onni on jo ollut myötänne. Te menestytte, herraseni."
"Jumalan armosta, madonna."