Näiltä saatiin myös tietää, eräissä tapauksissa vasta kidutuksen jälkeen, että kaupungissa oli niukanlaisesti elintarpeita, joten pitkäaikaista piiritystä tuskin kestettäisiin. Tätä todisti Vignatenkin käytös. Kerrottiin hänen raivoavan satimeen joutuneen suden lailla. Neljä kertaa yritti hän murtautua piiritysketjun läpi. Facino oli kuitenkin piiritysjoukkojen sisäpuolelle asettanut vielä tiedustelulinjan, joka aina ajoissa ilmoitti vihollisen liikkeistä, niin että kulloinkin tiedettiin, mistä Vignate aikoi pyrkiä läpi, ja osattiin valmistautua häntä estämään. Maasto auttoi myös Facinoa paljon. Vignaten valioväki, ratsumiehet, saattoi vain työläästi liikkua hetteisellä alangolla.
Facino antoi määräyksen, ettei vankeja saanut ottaa. Samoin kehoitti hän sotilaita olemaan surmaamatta tarpeettoman paljon vihollisia. Oli vain eduksi, että mahdollisimman moni suu oli syömässä Alessandrian muonavarastoja.
"Kysymys on tietenkin ihmishengistä", huomautti Bellarion avaten ensi kerran suunsa senjälkeen kuin Facino oli hänet edellisen neuvottelun aikana vaientanut.
Häntä tuijotettiin pitkään.
"Mistäpä muusta voisikaan olla kysymys?" uteli Carmagnola.
"Hevosista. Jos niitä jää henkiin, kelpaavat ne varsin hyvin ravinnoksi viime hädässä."
Asiaa käsiteltiin juuri kuin Vignate teki kolmannen hyökkäyksensä. Tällä kertaa ei vihollista napattu keihäisiin, vaan Facino käski pyssymiesten ampua hevoset hyökkääjien alta.
Joko Vignate ymmärsi, mihin Facino pyrki, tai sitten hän havaitsi, että maasto todella oli liian tukala ratsuväelle, joka tapauksessa suoritti jalkaväki neljännen hyökkäyksen. Se suunnattiin pohjoiseen päin. Vignate pani liikkeelle kaksituhatta miestä ja jos nämä olisivat olleet kevyemmin aseistetut ja parempien upseerien johdossa, olisi yritys luultavasti onnistunut, sillä vastustajien lukumäärä oli paljon pienempi. Vignate oli kuitenkin tottumaton käsittelemään jalkaväkeä ja erehtyi samalla tavalla kuin ranskalaiset Agincourtin luona. Hänen jalkamiehensä lähtivät hyökkäämään samanlaisissa varuksissa kuin ratsumiehetkin, mutta raskas aseistus ja pehmeä maasto uuvuttivat heidät niin perinpohjin, että he haukkoivat henkeään päästessään piirityslinjoille. Ilokseen ja kummakseen he eivät menettäneet henkeään enempää kuin vapauttaankaan.
Tämän epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen saapui Facinon leiriin kolme kaupungin edustajaa sekä eräs Vignaten kapteeni.
Heidät ohjattiin matalaan huoneeseen, jossa ei ollut muita koristuksia kuin seinällä puutuolin yläpuolella riippuva, kömpelötekoinen, maalattu ristiinnaulitun kuva. Tuolin edessä oli pitkulainen honkapöytä ja ikkunan ääressä yksinkertainen kirjoituspöytä. Neljä tuolia ja matala nojatuoli täydensivät sisustuksen.