"Minä takaan, että teillä on enemmän miehiä ensi yönä", lupasi
Bellarion, lähtien sen enempää viivyttelemättä paluumatkalle Pavoneen.
Hän tupsahti päämajaan juuri kesken käynnissä olevan sotaneuvottelun. Pohdittiin Alessandriaan tehtävää rynnäkköä, jota ei enää voinut viivyttää.
Kärsimätön Facino ei nykyisessä mielentilassaan tahtonut ruveta odottelemaan jalkansa paranemista. Senvuoksi harkitsi hän paraikaa ylimmän päällikkyyden luovuttamista toistaiseksi Carmagnolalle, keskustellen samalla tämän, Koenigshofenin ja Giasone Trottan kanssa rynnäkkösuunnitelmista. Monna Beatrice oli vetäytynyt talon yläkertaan lepäämään.
Bellarionin tuomat uutiset saivat esikunnan huonolle tuulelle.
Tapansa mukaan huiskutti Carmagnola nuorukaisen syrjään.
"Tuo tuollainen ei merkitse enää mitään nyt, kun olemme päättäneet rynnätä."
"Merkitsee vainenkin", penäsi Bellarion, kestäen tyynesti mahtavan luutnantin kiukkuisen muljauksen. Heidän välinsä olivat edelleenkin kireät. "Luotatte siihen, että garnisooni on nälän heikentämä. Löytöni osoittaa, ettei niin ole laita."
Facino nyökkäsi hitaasti. Carmagnola, iänikuinen peluri, päätti nyt panna kaikki yhden kortin varaan ja tokaisi mahtipontisuudella, johon ylipäällikön sairastuttua kuvitteli olevansa oikeutettu:
"Me antaudumme siihenkin vaaraan. Nyt on toimittava, herra kreivi. Asia on heti saatettava loppuun. Viivytteleminen muodostuisi äärimmäisen vaaralliseksi."
"Ja äkkikiire vielä vaarallisemmaksi", huomautti Bellarion, saaden
Carmagnolan raivoihinsa.