Joukosta kuului myötätuntoista mutinaa. Munkki levitti kätensä ja jatkoi:
"Puolustautuessanikin täytyy minun muistaa nöyryydenlupaukseni. Siksi en sanokaan mitään. Herra, etsi vaatteistani niitä tavaroita, jotka minun väitetään varastaneen, koska satuin levähtämään hetkisen siinä huoneessa, josta ne ovat kadonneet."
"Kehtaavatkin syyttää pappia!" paheksui joku.
Nuori upseeri hymähti. Hän kääntyi kannoillaan ja silmäsi puhujaa.
"Pappia!" virnisteli hän. Ja äkkiä tokaisi hän väläyttäen silmiään munkille: "Milloin sinä viimeksi olit messussa?"
Tämä kysymys saattoi fra Sulpizion tuokioksi tolaltaan. Antamatta hänelle aikaa vastata, ampaisi upseeri toisen kysymyksen: "Mikä sinun nimesi on?"
"Nimeni?" Munkki tuijotti häntä synkästi, pienten silmien kiiluessa ilkeinä arpisessa naamassa. "Jotta minua taas epäiltäisiin. Ei, en sano sitä, mutta voin näyttää sinulle mustaa valkoisella. Pidä hyvänäsi." Hän kaivoi taskustaan paperin ja piteli sitä sotilaan nenän alla.
Upseeri silmäili paperia tuokion ja katsahti sitten sen yli fra
Sulpiziota.
"Miten voisin lukea sitä, kun pitelet sitä ylösalaisin?"
Munkki riensi äkkiä kääntämään paperin. Hänen kätensä tärisi. Tällöin Bellarion huomasi ensiksikin, että upseeri oli puijannut munkkia ja toiseksi että paperi oli hänen oma suosituskirjeensä. Fra Sulpizion kääntäessä paperia näki hän nimittäin vilahdukselta apotin sinetin.