"Missä tarkoituksessa?"
"Suunnitelmat, joita teidän korkeutenne hautoi Milanon matkalla ja jotka sitten menivät myttyyn, voisivat saada parempaa vastakaikua Alessandriassa."
Theodore hengähti syvään.
"Hyvä, hyvä", sanoi hän. "Puhumme siitä, kun olemme syöneet. Tahdomme ensin huolehtia mukavuudestanne."
Bellarion ymmärsi sanoneensa kylliksi. Theodore tarvitsi aikaa harkita ehdotusta, ennenkuin ryhtyi siitä keskustelemaan.
He aterioivat suuren hallin vieressä olevassa pikku huoneessa, jonka avoimista ovista saattoi nähdä päivänpaisteiseen puutarhaan, samaan, johon Bellarion oli paennut podestàn miehiä. Läsnä oli vain perhepiiri: markiisi Theodore, ruhtinatar Valeria, markiisi Gian Giacomo, hänen opettajansa Corsario ja kamariherransa, nuori Fenestrallan herra. Kuluneen vuoden aikana ei hovissa ollut tapahtunut sanottavia muutoksia. Kuitenkin saattoi tarkkasilmäinen Bellarion havaita jotakin, nuori markiisi oli kasvanut aika tavalla. Hän oli parikin tuumaa pitempi kuin vuosi sitten, ja paljon kalpeampi ja laihempi. Hän vaikutti muuten levottomalta ja hänen ilmeensä oli ärtynyt. Valtionhoitajan antama kasvatus alkoi kantaa hedelmää.
Myös ruhtinatar Valeria oli entistä kalpeampi. Hänen tummat silmänsä katsoivat miettivinä etäisyyteen ja alakuloisuus oli lyönyt leimansa koko hänen olemukseensa.
Kun Bellarion yht'äkkiä oli markiisi Theodoren seurassa ilmestynyt hänen eteensä, pitkänä ja ryhdikkäänä, oli neito punastunut ja kiihtynyt huomattavasti. Hän oli puristanut huulensa yhteen ja leimuavin katsein silmäillyt valehtelijaa ja murhaajaa, joka hänen mielestään oli tuhonnut hänen tulevaisuutensa.
Valtionhoitajalla oli silmät päässä, ja huomattuaan ruhtinattaren mielentilan oli hän rientänyt esittelemään vieraan Gian Giacomolle.
Tämä katseli tulokasta veltosti. "Tervetuloa, herraseni", toivotti hän haluttomasti ja tarjosi ruhtinaallisen kätensä, jota Bellarion suuteli.