Äkkiä teki hän vastaväitteen. Messer Corsario oli väärässä, siitä olisi hän voinut mennä vaikka valalle. Äsken mainittu säkeistö ei ollut Petroniuksen vaan Horatiuksen kirjoittama. Corsario piti puoliaan ja kiista kävi äänekkääksi.
"Trimalchionin pidot", intti Bellarion, "on kauttaaltaan suorasanainen."
"Totta kyllä, mutta siihen on siroteltu runosäkeitä." Messer Corsario säilytti vain vaivoin tyyneytensä.
Kun Bellarion sitten purskahti nauruun, päätti hänen seuralaisensa lähteä etsimään kirjaa, todistaakseen väitteensä. Bellarion taas suuntasi askeleensa ylempänä olevalle penkereelle.
Ruhtinatar näki hänen lähestyvän ja otti hänet hyvin kylmästi vastaan.
"En luule kutsuneeni teitä, herraseni." Bellarion pysyi järkkymättömän rauhallisena.. "Madonna, antaisin paljon, jos saisin teidät vakuutetuksi siitä, että olen palvelijanne."
"Yhä entiset puheet, huomaan ma. Mitäpä muuta voisi odottaakaan?"
"Tahtoisitteko lähettää seuranaisenne pois tuokioksi, jotta saan puhua pari sanaa kanssanne. Messer Corsario palaa pian. Olen lähettänyt hänet asialle mukamas, ja toista tilaisuutta tuskin ilmestyy."
Neito näytti epäröivän, mutta lähetti sitten Dionaran ja Isottan kuulomatkan ulkopuolelle.
Siekailemiseen ei ollut aikaa. Bellarion kävi suoraan asiaan. "Aion varoittaa teitä, vaikka tiedänkin, että te helposti käsitätte minua väärin. Jos onnistun aikeissani, lähetetään veljenne huomenna tai ylihuomenna Facinon hoitoon Alessandriaan."