"Seuraava toimenpide on luonnollisesti Milanon valloitus. Se on välttämätöntä teidänkin kannaltanne katsoen."
Valtionhoitaja nyökäytti päätään. "Tahdon harkita asiaa. Kutsun kokoon neuvoston ja punnitsemme ehdotusta joka puolelta. Olipa ratkaisu mikä tahansa, lausun julki suuren tyydytykseni ehdotuksen johdosta."
Näin jätti valtionhoitaja asian lepäämään antamatta sanallakaan ymmärtää, minkä päätöksen tekisi.
"Tekin kaipaatte lepoa, herraseni", lausui hän sitten, kutsuen kamaripalvelijansa, jonka huostaan jätti Bellarionin, vakuutettuaan, että palatsi ja palveluskunta olivat hänen käytettävissään.
XVIII luku.
PANTTIVANKI.
Kultainen iltarusko levittäysi palatsipuutarhaan, yli valkean temppelin ja graniittikaiteiden, joiden vaiheilla ruusut kukkivat ja satavuotiaat pensasaidat ojentelivat oksiaan, yli vehmaan nurmikon, jolla koreat riikinkukot käyskentelivät.
Yllään ruosteenkarvainen, ruumiinmukainen puku, seuranaan Isotta ja Dionara, molemmat brokaadipuvuissa, oli ruhtinatar Valeria lähtenyt hengittämään raitista ilmaa puutarhassa. Sinne astelivat myös hiukan myöhemmin ritari Bellarion ja koulumestari Corsario.
Ritari keskusteli koulumestarin kanssa Lucretiuksesta, eikä koulumestari suinkaan kätkenyt kynttiläänsä vakan alle. Hän ei yleensä välittänyt suuria kirjallisuudesta, mutta tunsi sentään Apuleiuksen ja Petroniuksen sangen hyvin. Teeskentelevä hymy huulillaan lainaili hän ruokottomuuksia "Kultaisesta aasista" ja "Trimalchionin pidoista."
Bellarion jätti Lucretiuksen rauhaan ja kuunteli ihailevan näköisenä mestari Corsarion taidokasta lausuntaa. Samalla hän salaa tarkkasi pengertä, jolla ruhtinatar asteli.