"En tahdo väsyttää teitä. Te tarvitsette lepoa. Mutta ennenkuin eroamme pyydän teitä tarkoin harkitsemaan kreivi Facinon ehdotusta, jotta voisin saada vastauksen vielä tänä iltana."
Bellarion tiesi hyvin kenen kanssa hän oli tekemisissä ja arvasi joutuvansa väittelyyn, jossa hän tarvitsisi kaiken älynsä, jos mieli selviytyä kunnialla.
"Lyhyesti sanoen", jatkoi hän, "teidän korkeutenne haluaa saada takaisin Vercellin ja samoin Genovan herruuden. Yksin ette kykene siihen. Facino puolestaan on noussut Milanon herttuata vastaan ja pystyy yksinkin puolustautumaan. Mutta hän ei tyydy tähän, vaan haluaisi hyökätä, tuhota Malatestan ja sanella ehtonsa herttualle. Liitto teidän välillänne tietäisi, että kumpikin voisi toteuttaa aikeensa."
Valtionhoitaja asteli edestakaisin huoneessa. Lopulta hän pysähtyi Bellarionin eteen pitkänä ja ryhdikkäänä. Hän tuijotti nuorukaista vaaleilla silmillään ja virkkoi:
"Mitä takeita Biandraten kreivi antaa minulle?"
"Takeita?" kertasi Bellarion. Hänen kasvonsa eivät ilmaisseet sydämessä asustavaa pelkoa.
"Takeita siitä, että hän suorittaa osuutensa, jos minäkin suoritan omani."
Bellarion hymyili avoimesti. "Herrani Facino ehdottaa, että retki aloitettaisiin Vercellin valtauksella. Vercellin joutuminen haltuunne on kaiketi parempi takuu kuin mikään muu. Se on maksu etukäteen."
Nuori mies oli huomaavinaan välähdyksen valtionhoitajan silmissä.
"Osamaksu", vastasi tämä. "Entä sitten."