Bellarion puhutteli nyt nuorta markiisia, ja kyseli kohteliaasti, miten hänen opintonsa edistyivät. Pitikö hän Virgiliuksesta?
"Virgiliosta?" ihmetteli poika laimeasti. "Tunnetteko tekin Virgilion?
Varasteleva veitikka, mutta erinomainen koirien hoitaja."
"Tarkoitan runoilijaa."
"Runoilijaa? Mitä runoilijaa? Runoilijat ovat väsyttäviä. Valeria lukee minulle toisinaan heidän teoksiaan. Luoja tietää minkävuoksi, sillä niissä ei ole mitään järkeä."
"Jos lukisitte niitä itse, niin ehkä…"
"Lukisin? Taivahan taatto! Pidättekö minua pappina? Vai lukea tässä pitäisi!" Hän nauroi makeasti ja tarttui pikariinsa.
"Hänen korkeutensa on hidas oppilas", tuumi Corsario.
"Emme voi tunkea häneen tietoja väkisin", selitti Theodore. "Hänen terveytensä on heikonlainen."
Valerian huulet värähtivät. Bellarion huomasi, että hän vain vaivoin jaksoi pysyä ääneti.
Puhuttiin joutavuuksia, kunnes ateria lopultakin päättyi.
Ruhtinattaren, nuoren markiisin ja Fenestrellan lähdettyä huoneesta
lähetti Theodore pois palvelijatkin ja messer Corsarion, jääden
Bellarionin kanssa kahden.