Kaksisataa onnetonta sai syntyneessä kahakassa surmansa ja pyytämänsä rauhan. Toiset pääsivät pakoon ja herttua ratsasti Brolettoon pitkin katuja, jotka kauhu oli tyhjentänyt.
Vielä samana iltana antoi hän julistuksen, jossa kuoleman uhalla kiellettiin "rauha"-sanan lausuminen Milanon alueella.
Ellei väkijoukko olisi rukoillut häntä pyytämään myös Facinoa palaamaan, olisi hän mahdollisesti lähettänyt uudet sanansaattajat tämän luokse. Mutta herttua tahtoi näyttää, että hänellä oli valta ja voima, ja siksi hän Facinon asemesta kutsui Boucicaultin.
Boucicault antoi myöntävän vastauksen ja nyt tuli herttuan alamaisille hätä. He kääntyivät Facinon puoleen itse, ja Facino vuorostaan lähetti heti sanan Bellarionille.
Bellarion ei epäröinyt hetkeäkään. Onneksi ei mikään estänyt häntä noudattamasta Facinon kutsua, sillä hänen sopimuksensa Firenzen tasavallan kanssa oli hiljakkoin päättynyt. Hän riensi heti ilmoittamaan signorialle lähdöstään ja neljä päivää myöhemmin oli hän jo armeijoineen Alessandriassa, missä Facino otti hänet avosylin vastaan.
Bellarionin saapuessa oli Facinon neuvosto paraikaa koolla pohtimassa toimintasuunnitelmaa. Läsnä oli myös Alessandrian herran liittolainen, markiisi Theodore, joka vartavasten oli saapunut Vercellistä.
"Olen rakentanut suunnitelman", virkkoi Facino, "siinä varmassa vakaumuksessa, että sinä tulisit vähintäin tuhannen miehen kanssa."
"Minulla on kaksitoistasataa, kaikki hyvin varustettuja."
"Kelpo poika, kelpo poika!" Facino taputti häntä olalle. "Käy sisään ja kerro se neuvostolle itse."
Nojaten raskaasti Bellarionin käsivarteen opasti hän ottopoikansa kivisiä kiertoportaita ylös. Näitä samoja portaita oli Bellarion aikanaan astellut käydessään puijaamassa Vignatea.