"Siis mestari Theodore on täällä", sanoi Bellarion. "Niin on. Hän on vetelehtinyt Vercellissä kiusaten minua yhtä mittaa auttamaan häntä pääsemään käsiksi Genovaan. Olen kuitenkin venyttänyt asiaa tähän asti. En luota Theodore-veikkoseen niin paljon, että suorittaisin koko sopimusosuuttani ennenkuin hän on tehnyt mitään."
"Mitä nuorelle markiisille kuuluu?" Facino nauroi. "Et tuntisi häntä.
Hän on kehittynyt kaikin tavoin. Kyllä hänestä mies muokkaantuu."
Bellarion ihmetteli. "Jopas nyt… Miten se on selitettävissä?"
"Ajoin hänen opettajansa ja muut seuralaisensa hiiteen." Hän vaikeni toviksi. "Näin ensi silmäyksellä, mitä he olivat miehiään. Eräänä yönä he ryyppäsivät itsensä juovuksiin ja juottivat pojankin. Silloin lähetin heidät takaisin Theodoren luo ja kirjoitin hänelle samalla, että hän palkitsisi heidät heidän ansioittensa mukaan. Vähän myöhemmin lähetin pois myös lääkärin ja henkivartijat ja ilmoitin Theodorelle, että markiisia tästälähtien palvelisivat vain sellaiset henkilöt, joihin saatoin luottaa. Theodoren oli pakko kiittää. Mitä muutakaan olisi hän saattanut tehdä? Naurettavaa, eikö totta?"
Bellarion tiedusteli myös kreivitär Beatricen vointia. Facino vastasi puolisonsa olevan Casalessa, missä hän oli paremmassa turvassa kuin Alessandriassa. Lopulta astuivat he huoneeseen, missä neuvosto vartosi.
Pitkän tammipöydän ääressä istui viisi miestä, joista neljä nousi seisaalleen. Istumaan jäi ainoastaan markiisi Theodore, jonka sääty oikeutti hänet siihen. Hän kumarsi vain jäykästi tulijoille.
"Ah, herra Bellarion!" Facinosta tuntui, että äänessä soinnahti ivaa.
Hän riensi senvuoksi ilmoittamaan:
"Hänellä on mukanaan tuhatkaksisataa miestä."
"Hän on sitäkin tervetulleempi", vakuutti valtionhoitaja. Theodore ei ollut parhaimmalla tuulellaan, totesi nuori sotapäällikkö.
Riennettiin tervehtimään tulokasta. Ensimmäisenä lähestyi muhkea Carmagnola, arvokkaana ja tärkeänä kuten aina. Hän oli sydämellisempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta samalla hiukan isällinen ja alentuva.