Facinon vastaus oli kursailematon ja selkeä. Hän ottaisi jälleen vastaan tehtävänsä edellyttäen, että hänet pysytettäisiin siinä kolme vuotta ja että suuri neuvosto vannoisi hänelle uskollisuudenvalan. Lisäksi oli Porta Giovia luovutettava kokonaisuudessaan hänen käytettäväkseen ja podestàn viran haltija, guelfi Sanseverino samoinkuin muutkin valtion viroissa olevat guelfit oli erotettava. Vihdoin oli Antonio della Torre, jota Facino piti pääsyyllisenä melkein kaikkiin selkkauksiin, karkoitettava maasta samoinkuin Lonatekin.
Viimeksimainittua ehtoa ei Gian Maria tahtonut hyväksyä. Hän vannoi, että se oli yritys riistää häneltä hänen uskollisimmat ystävänsä.
Neuvottelu siis päättyi ilman että oltaisiin päästy sopimukseen. Mutta kolme viikkoa myöhemmin hyväksyi herttua kuitenkin Facinon ehdot sellaisinaan. Keskiviikkona, marraskuun kuudentena päivänä, ratsasti Facino Cane, Biandraten kreivi, mahtavan armeijansa etunenässä Milanoon, ottaakseen jälleen hallitusohjat käsiinsä, ohjat, jotka hän oli päättänyt pitää lopun ikänsä. Sateesta huolimatta olivat kadut tulvillaan kansaa, joka tahtoi tervehtiä pelastajaansa.
Mutta vanhassa Broletton linnassa istui nuori herttua kuunnellen alamaistensa ilakointia, pureskellen kynsiään ja kiehuen raivosta.
Tässä on meidän kuitenkin muistettava, ennenkuin; ehdimme syventyä liian hartaasti Viscontien historiaan, että kronikkamme tarkoituksena on kuvata Bellarionin vaiheita ja että meidän sen vuoksi on tyydyttävä seuraamaan Gian Marian ja Facino Canen edesottamisia, vain sikäli kuin niillä on tekemistä Bellarionin kohtalon kanssa.
Vanhan Corion sekavissa asiakirjoissa tehdään yksityiskohtaisesti selkoa Facinon Milanoon paluun seurauksista. Niinpä sanotaan, että tieto hänen armeijansa vahvuudesta teki lopun Malatestan vallananastussuunnitelmista. Vanha guelfi tyytyi hallitsemaan Bresciaa ja Bergamoa, kunnes Facino kaksi vuotta myöhemmin lähti häntä vastaan Bergamoon. Facino olisi kukistanut hänet jo aikaisemmin, mutta hänellä oli kiireellisempiäkin asioita. Vignate oli jälleen aseissa, samoin Estorre Visconti ja hänen veljenpoikansa Giovanni Carlo sekä muuan kapinallisjoukko, jota johti herttuan oma veli, Pavian kreivi Filippo Maria Visconti. Malatestan ja Boucicaultin herruuden aikana Milanosta paenneet ghibellinit olivat Filippo Marialle uskotelleet, että hän nyttemmin oli Pohjois-Italian ghibellinien ainoa tuki ja turva. Tämä riitti Filippo Marialle hänen ruvetakseen havittelemaan herttuallista kruunua. Facinon palatessa Milanoon varustelihen Pavian kreivi paraikaa sotaretkeä varten, ja Facino sai tästä tiedon ollessaan kukistamassa joitakin kapinayrityksiä Desiossa ja Gorgonzolassa. Hän ei kuitenkaan hätiköinyt, vaan palautti ensin järjestyksen lähellä Milanoa olevilla seuduilla ja kiinnitti sitten vasta huomionsa Filippo Mariaan. Nopeasti marssitti hän armeijansa Paviaan, valloitti kaupungin rynnäköllä ja ryösti sen. Tämä tapahtui jouluyönä.
Pavian hävitys on hirvittävimpiä hävitysten historiassa ja tämä teko lienee suuren sotapäällikön elämässä ainoa, joka ei ole hänelle kunniaksi.
Facino kohteli Filippoa suunnilleen samoin kuin herttua-veljeä. Hän nimitytti itsensä Filippon alueitten holhoojahallitsijaksi ja määräsi valtion virkoihin miehiä, joihin saattoi luottaa.
Pavia jäi Facinon päämajaksi. Hän järjesti itselleen asunnon linnoituksessa ja haetti vaimonsa Alessandriasta. Biandraten kreivittären mukana saapui myös Valeria, Montferratin prinsessa, joka vihdoinkin sai kohdata Facinon hoivissa yhäti olevan veljensä. Valeria oli lähtenyt Casalesta yhtäaikaa kreivittären kanssa, ensi sijassa tavatakseen jälleen rakkaan veljensä, mutta myös päästäkseen markiisi Theodoren läheisyydestä. Mahdollisesti toivoi hän kaikessa hiljaisuudessa voivansa taivuttaa Facinon kukistamaan valtionhoitajan.
Mutta Facinolla oli tällä hetkellä kiireellisempää tehtävää. Valtionhoitajan asia sai jäädä odottamaan. Toukokuussa marssi suuri kondottieri Canturioon ja sieppasi kaupungin kädenkäänteessä. Pian seljälkeen otti hän haltuunsa Creman. Sillävälin oli Bellarion viidentoistasadan miehen kanssa ja Koenigshofenin tukemana lähtenyt Vignatea vastaan, tuhoten hänet tällä kertaa lopullisesti. Tämän tehtyään palasi hän Milanoon, missä hän Facinon muutettua Paviaan oli ollut kasvatusisänsä lähettiläänä.