Odottamatta Bellarionin vastausta hän kääntyi ja poistui huoneesta pitkän laahustimen lipuessa pitkin kirjavaa mosaiikkilattiaa.
Nuori kondottieri jäi katsomaan hänen jälkeensä, kunnes ovi sulkeutui.
Sitten hän huokasi ja työnsi miekkansa takaisin huotraan.
Hän ajatteli Facinoa, joka tuskin vielä oli ehtinyt kylmetä kirstussaan, Facinon leskeä, joka oli puolisonsa niin surkeasti häpäissyt ja vihdoin nuorta ruhtinasta, joka paraikaa vartosi kirjastossa. Ja jotenkin johtuivat hänen ajatuksensa tapahtumaan, joka oli sattunut muutamia kuukausia sitten. Hän näki jälleen hengessään himokkaan katseen, jonka Filippo Maria oli luonut Biandraten kreivittäreen.
Hän sai päähänpiston. Madonna Beatrice oli pyrkinyt Milanon herttuattareksi, ja kautta taivaan, hänestä tulisi Milanon herttuatar.
Tämä puolittain ivallinen tuuma mielessään astui hän kirjastoon. Filippo Maria istui erään ikkunan alle nostetun pöydän ääressä. Hänen edessään oli muutamia auki levitettyjä pergamentteja, kirjoitusneuvot ja kyynärän pituinen norsunluusta tehty yksisarviaisen sarvi.
Ruhtinas oli tavallista kalpeampi ja hänen katseensa oli epävarma. Hermostuneesti hän teki joitakin kysymyksiä Facinon testamentista, pyytäen samalla anteeksi sitä, ettei itse voinut olla läsnä sitä luettaessa. Sitten hän otti pergamenttiasiakirjan ja jatkoi:
"Tässä on uutisia. Estorre Visconti on huudettu Milanon herttuaksi." Hän pysähtyi ja katsoi pienillä, mustilla silmillään edessään seisovaa, pitkää, nuorta miestä kasvoihin. "Joko olette tästä kuullut?"
"En, teidän korkeutenne."
"Mutta kuitenkaan ette hämmästy ollenkaan."
"Se on rohkea veto, ja messer Estorre menettää luultavasti päänsä, mutta asia ei tule ensinkään odottamatta."