"Yhtä helposti? Mitä tarkoitatte?"
"Facinon leskenä hän on yhtä rikas ja mahtava kuin moni Italian ruhtinas. Hän omistaa laajoja alueita…"
"Jotka Facino anasti siitä perinnöstä, minkä isäni, herttua, jätti."
Suuttunut Filippo värisi kuin mahtava, hyydelmä.
"Ne voitaisiin ehkä palauttaa herttuakunnalle rauhallista tietä."
"Minkälaista rauhallista tietä? Puhukaa suunne puhtaaksi."
Mutta vielä ei ollut aika sanoa asiaa suoraan. "Eikä kreivittärellä ole ainoastaan laajoja maa-alueita. Oikullinen onnetar on hänelle suonut muutakin. Noin neljäsataatuhatta tukaattia. Tarvitsette rahaa, teidän korkeutenne, voidaksenne palkata suuren armeijan, ja itsellänne teillä sitä tuskin on liiemmälti tällä haavaa. Onhan verotus olemassa. Kuitenkaan ei vasta asemaansa kohonnut ruhtinas voi luottaa siihen liiaksi. Kreivittärellä on kaikkea sitä, mitä tarvitsette, jopa taitavia miehiäkin käytettävissään."
"Ei sitä ole tarvis sanoa niin monta kertaa." Bellarion katsahti häntä sivusta ja nauroi. "Harvoinpa löytää ruhtinaskaan rikkaampaa morsianta."
"Morsianta?" Filippo oli hämmästyneen, jopa pelästyneen näköinen.
"Tyytyisikö teidän korkeutenne vähempään? Riittäisikö teille vain kreivittären apu, kun voisitte saada haltuunne hänet ja kaiken hänen omaisuutensa?"
Ruhtinas tuijotti häntä suu auki. Sitten hän hitaasti nuolaisi huuliaan ja siristi pieniä silmiään. "Tarkoitatteko, että naisin Facinon lesken, joka on minua puolta vanhempi?" Hän lausui joka sanan hyvin hitaasti ikäänkuin tarkoin niitä punniten.