"En ehdota sitä. Se ei ole minun asiani. Sitäpaitsi en tiedä, mitä kreivitär itse sanoisi. Mutta jos häntä haluttaa ruveta Milanon herttuattareksi, voi hän myös turvata teidän asemanne Milanon herttuana."
Filippo Maria retkahti tuoliinsa. Hänen kalpea otsansa oli hiessä. Hitaasti kuivaili hän sitä kämmenellään ja sotki alas valahtaneen hiustupsun. Vihdoin hieraisi hän valtavaa ihraleukaansa ja katsahti ylös kiiluvin silmin.
Emmittyään vielä tuokion ojensi hän kätensä ja kosketti soittokelloa. Tällä kertaa ei Bellarion estänyt häntä. Hän antoi nuoren ruhtinaan itse ratkaista pulmansa.
Ja lähtiessään huoneesta tiesi hän tarkoin, että vallanhimoinen ja kevytmielinen nainen nyt pääsisi päämääräänsä.
Hän, Bellarion, oli suorittanut loppuun tehtävänsä. Kreivitär saisi, mitä oli himoinnut, ja siitä muodostuisi samalla hänen rangaistuksensa.
VII luku.
VALSASSINEN RUHTINAS.
Vieläkin kerran sai Bellarion suunnitelmansa toteutetuiksi ja niin tapahtui, että Filippo Maria Visconti kahdentenakymmenentenätoisena ikävuotenaan talutti alttarille kolmekymmentäyhdeksänvuotiaan Biandraten leskikreivittären.
Tämä oli nuorena tyttönä ollessaan, valtaa ja kunniaa himoiten, suostunut puolisoksi kahtakymmentä vuotta vanhemmalle miehelle; samasta syystä hän nyt, keski-ikäisenä naisena, meni naimisiin melkein yhtä paljon nuoremman miehen kanssa. Hän ei ollut tarpeeksi älykäs käsittääkseen, että ne edut, jotka suuri ikäero oli suonut hänelle Facinoon nähden, nyt olivat ovelan ja julman ruhtinaan puolella. Mutta tämä asiahan ei oikeastaan kuulu tarinaamme.
Estorre Visconti yritti turhaan puolustaa anastamaansa asemaa Gian Marian laillista seuraajaa vastaan. Filippo Maria piiritti Carmagnolan avustamana seitsemäntuhannen miehen kanssa Milanon, sillävälin kuin Bellarion lopullisesti valloitti Bergamon. Päästäkseen tästä jutusta niin pian kuin mahdollista, soi nuori kondottieri Malatestalle helpot antautumisehdot. Hän palautti nopeasti järjestyksen kaupungissa, jätti sinne vankan varusväen luotetun upseerin johtoon, ja kiirehti armeijoineen Filippo Marian avuksi. Tämä johti sotatoimia Monte Lupariosta käsin, kolmen penikulman päässä Milanosta. Jo neljä viikkoa oli ruhtinas vetelehtinyt täällä saamatta juuri sanottavia aikaan. Estorre puolestaan oli kutsunut aseisiin jokaisen kynnelle kykenevän miehen. Oli välttämätöntä päästä ratkaisuun pian, ja muutaman uskollisen sotilaan seuraamana riensi Bellarion heti perille saavuttuaan Porta Giovian linnoitukseen, jonka vouti, Vimercati, oli uljaasti taistellut Estorrea vastaan. Linnan muureilta kutsutti hän torventoitotuksilla kansaa kokoon ja luki senjälkeen Filippo Marian julistuksen, jossa ruhtinas vakuutti, ettei ollut mitään pahaa pelättävissä, jos kaupunki heti antautuisi. Siinä tapauksessa säästyisivät asukkaat ryöstöltä ja teloituksilta, eikä ketään rangaistaisi.