Kokoushuoneesta poistuttua tekivät upseerit oudon havainnon. Bellarion näytti hierovan ystävyyttä Carmagnolan kanssa. Valssassinan vastaleivottu ruhtinas pisti nimittäin kätensä Francesco Busonen kainaloon ja vei hänet syrjään.
"Tekisitte suuren palveluksen, Francesco, jos lähettäisitte sanan ruhtinatar Valerialle ja hänen veljelleen ja kehoittaisitte heitä ensi tilassa tulemaan Milanoon. Heidän olisi heti pyydettävä herttuaa asettamaan Gian Giacomo Montferratin valtaistuimelle. Hän on jo täysi-ikäinen ja vain hänen poissaolonsa Montferratista tekee Theodorelle mahdolliseksi toimia oman päänsä mukaan."
Carmagnola katsoi häntä epäluuloisesti. "Miksi ette lähetä sanaa itse?"
Bellarion kohautti olkapäitään ja levitti käsiään. "Ruhtinatar ei oikein luota minuun. Hän epäilisi minun lähettämääni sanomaa."
Carmagnolan siniset silmät tuijottivat nuorta ruhtinasta miettivästi.
"Minkälaista peliä pelaatte?"
"Huomaan, että tekin epäilette minua."
"Olen aina epäillyt teitä."
"Lausuitte suuren kohteliaisuuden", vastasi Bellarion.
"Niinkö? En ainakaan oman käsitykseni mukaan."
"Jos olisitte ymmärtänyt, ette olisi sitä lausunutkaan. Olette suora, Carmagnola, ja senvuoksi kunnioitan teitä, Minä en ole suora, ja siksi te ehken vielä kunnioitatte minua, jos sattuisitte kerran maailmassa ymmärtämään, mikä on ollut kysymyksessä. Tiedustelitte, minkälaista peliä pelaan. Vastaan: muuatta peliä, joka alkoi aikoja sitten ja jossa tämä on viimeinen siirto. Liitto, jonka sain aikaan Facinon ja Theodoren välillä, oli pelisiirto sekin; Gian Giacomon ottaminen panttivangiksi tönien siirto, samoin kuului peliin Vercellin valtaus ja Genovan herruuden toimittaminen Theodorelle. Kiihoitin hänen vallanhaluaan, niin että hän lopulta kävi vaaralliseksi herttuakunnalle, kunnes nyt on koittanut päivä, jolloin herttuan sivulla seisten saan hänet lopullisesti tuhotuksi. Minullahan täytyi olla jokin syy voidakseni aloittaa taistelun häntä vastaan."