Carmagnola astui uhmaavasti väliin. Belluno oli hänen luutnanttejaan ja
Bellarionin huomautus saattoi ylemmänkin päällikön naurettavaan valoon.
"Väitättekö, että aavistitte ennakolta Theodoren ryhtyvän siltoja hävittämään?"
"Väitän, että ainoastaan narrit jättäisivät sellaisen mahdollisuuden laskelmistaan. Tietystikin piti Theodore varansa. Hänen asemassaan olisi jokainen pystyvä sotapäällikkö tehnyt samoin: antanut teidän haaskata aikaa ja aineksia siltojen tekoon ja sitten tuhonnut koko hökötyksen."
"Miksi ette sanonut tätä kymmenen päivää sitten?"
"Miksi?" Bellarionin ääni kuulosti huvitetulta. Hänen kasvojaan ei voinut pimeydessä erottaa. "Siksi, että en koskaan väittele sellaisten ihmisten kanssa, jotka oppivat vain omista kokemuksistaan."
Ruhtinatarkin puuttui taas puheeseen. "Siinäkö koko syy vaikenemiseenne? Hukkaatte aikaa ja rahaa ja annatte sotilaitten joutua surman suuhun vain senvuoksi, että saisitte herra Carmagnolalle todistetuksi hänen suunnitelmansa heikkouden. Pitäisikö meidän uskoa tuollaista?"
"Jopa pidetään meitä herkkäuskoisina!" säesti Carmagnola.
Bellarion selitti kärsivällisesti:
"Oli minulla toinenkin syy ja on suorastaan törkeätä, ettei sotilas sitä ymmärrä sanomattakin. Armeijan marssittaminen Carpignanoon olisi vaatinut kaksi, korkeintaan kolme päivää. Vercellistä olisi ratsujoukko ehtinyt sinne muutamassa tunnissa repimään sillan ja varmaan olisi joukko lähetettykin, jos olisi saatu tietää minun armeijani olevan matkalla sinne. Tätä hieman pelkäsin aina siksi kunnes teidän sillan rakennuspuuhanne sai Theodoren vakuutetuksi siitä, ettei minulla ollut mitään aikomusta lähteä Carpignanoon. Senvuoksi annoin teidän jatkaa. Vaikka teidän silloistanne ei koskaan koitunutkaan muuta hyötyä, käänsivät ne kuitenkin Theodoren huomion pois minun hommistani. Kun armeija huomenna lähtee liikkeelle Carpignanoa kohden, lähettää tietenkin Theodore väkeään sinne, mutta sielläpä onkin vastassa Stoffel tuhannen miehensä kanssa. Luullakseni saa hän kaapatuksi ainakin sellaisen vankijoukon, että se vastaa tänä yönä menettämiämme miehiä." Hänen sanojaan seurasi suuri hiljaisuus. Ja sitten räjähtivät hieman etäämpänä seisovat upseerit ja sotilaat valtavaan nauruun.
Samassa kuului joelta valtava rytinä. Saattoi selvästi erottaa mahtavia loiskahduksia ja tovin kuluttua romahduksen. Silta oli sortunut veteen.