Syytös ei järkyttänyt Bellarionin tyyneyttä. Upseerit, Stoffelia lukuunottamatta, loivat häneen epäluuloisia katseita. Sveitsiläinen ei voinut hillitä itseään, vaan purskahti suureen nauruun.
"Jos herra Bellarion tosiaankin olisi tehnyt itsensä syypääksi laiminlyöntiin, ei teistä, hyvät herrat, kukaan olisi tällä haavaa hengissä. Vain hänen nopea toimintansa ja hyökkäyksensä takaapäin Theodoren joukkojen kimppuun teki meille perääntymisen mahdolliseksi."
"Merkitessänne tämän tosiasian", lisäsi Bellarion, "suvainnette samalla muistaa, että ette istuisi tässä muita morkkaamassa, ellei Stoffel jalkamiehineen olisi ottanut vastaan Theodoren oikean sivustan hyökkäystä. Minusta tuntuu kuin olisi jonkinlainen kiitollisuudenilmaus paremmin paikallaan kuin aiheeton syytteleminen."
Carmagnola katsoi Stoffelista Bellarioniin. "Ah, tietysti! Te molemmat olette samaa maata! Meidän on kiittäminen teitä, Bellarion, toiminnasta, joka käänsi taistelun tappioksi meille."
Bellarion jatkoi verkkaisesti: "Höpinänne on aivan järjenjuoksunne mukaista."
"Niinkö? Niinkö? Haa! Missä on mies, jonka kerroitte tuoneen tiedon
Theodoren saamasta varoituksesta?"
"Mistä minä tietäisin?" Bellarion kohautti olkapäitään. "Ja mitä väliä sillä on?"
"Mies tuo teille noin tärkeän ilmoituksen, ettekä kuitenkaan tiedä, minne hän on joutunut!"
"Minulla oli muutakin tekemistä kuin hänen paimentamisensa. Minun oli ajateltava teitä ja koetettava saada teidät satimesta, johon olitte joutunut."
"Sanon vielä kerran, että teidän olisi ollut viisainta hyökätä omalla tahollanne niinkuin sovittu oli."