"Emme lainkaan sopineet siitä, että hyökkäisin. Päätettiin vain, että olisin hyökkäävinäni. Mutta tuntuu jo siltä kuin alkaisin puolustella itseäni." Hän otti kypäränsä ja nousi.
"Teidän on puolustauduttava!" huudahti Carmagnola ja harppasi pitkin askelin häntä kohti.
"Ainoa tekemäni virhe on se, että taivuin tuohon yölliseen hyökkäykseen. Luulin todella, että meillä oli pieni menestymisen mahdollisuus, ja kun piiritys olisi vaatinut kuukausikaupalla aikaa, päätin yrittää. Epäonnistuimme. Huomenna aion lopettaa piirityksen." "Aiotte lopettaa piirityksen!" Hämmästyneitä huudahduksia joka taholta. "Enkä ainoastaan Vercellin, vaan myös Mortaran piirityksen."
"Entä mihin sitten ryhdytte?" kysyi Gian Giacomo. "Siitä päätetään huomenna upseerien neuvottelussa. Nythän on jo kohta aamu käsissä. Toivotan teille rauhallista lepoa, madonna. Hyvät herrat!" Hän kumarsi ja aikoi poistua.
Carmagnola asettui tielle. "Odottakaahan, Bellarion…"
"Huomenna". Bellarionin ääni oli kova, järkähtämätön. "Ehkä aivonne toimivat helpommin silloin. Jos olette täällä puolenpäivän maissa, saatte kaikki tiedon suunnitelmistani. Hyvää yötä!" Hän lähti.
He eivät kokoontuneet puolenpäivän aikana, vaan tuntia aikaisemmin. Carmagnola oli lähettänyt heille sanan. Astuessaan asesaliin oli hän äärimmäisen kiihtynyt. Belluno, da Tenda, Stoffel, kolme muuta upseeria, ruhtinatar ja markiisi Gian Giacomo istuivat jo kaikin odottamassa. Bellarion ei ollut saapuvilla. Carmagnola selitti ensi töikseen, miksi ei ollut häntä kutsunut.
Kun Bellarion tasan kello kaksitoista ilmestyi paikalle, hämmästyi hän hiukan yllättäessään heidät kiivaasti keskustelemassa pöydän ympärillä. Täällä oli selvästikin istuttu koolla jo jonkun aikaa. Joku puhui sangen tuohtuneessa äänensävyssä, toisten tehdessä kovaäänisiä huomautuksia. Hitaasti nousi Bellarion huoneeseen johtavia kiviportaita ja lähestyi pöytää.
Huoneessa syntyi äkkiä täydellinen hiljaisuus ja kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Hän tervehti hymyillen, mutta huomasi heti, että äänettömyys oli luonnoton ja pahaenteinen.
Istuutuen pöydän ääreen antoi hän katseensa solua miehestä mieheen ja jäi lopulta tuijottamaan Carmagnolaa, joka istui ruhtinattaren ja Gian Giacomon välissä. "Mistä te keskustelette?" kysyi hän. Carmagnola vastasi. Hänen äänensä oli töykeä ja vihamielinen ja hän vältti katsomasta Bellarionia silmiin.