"En ainakaan minä usko", vastusti Stoffel.
"Te ette kuulu näitten sekapäisten herrojen joukkoon, Stoffel."
"Ette te tästä pääse parjauksilla", varoitti Tenda.
"Tekin, Ugolino! Ja te, ruhtinatar — ja markiisi! No, hyvä! Vai en pääse tästä parjauksilla. Tämän kirjeen avulla kaiketi kuitenkin selviän. Se on nimittäin valhetta alusta loppuun, allekirjoitusta ja sinettiä myöten."
"Mitä?" huudahti ruhtinatar. "Tarkoitatteko, että se on väärennetty?"
"Itsehän ilmoititte, että se on väärentämätön. Mutta lukekaapa se uudestaan."
Hän viskasi pergamentin pöydälle. "Markiisi Theodore ei arvostele älyänne varsin loistavaksi, Carmagnola, ja kaikki osoittaa, että hän on oikeassa. Kysykääpä itseltänne: jos todella olisin Theodoren ystävä, kirjoittaisiko hän minulle kirjettä, joka ehdottomasti tekee jatkuvan avustustoimintani mahdottomaksi? Kirje on aivan selvästi osoitettu minulle henkilökohtaisesti ja alla on hänen täydellinen nimensä, niin ettei mikään erehdys voi tulla kysymykseenkään. Lisäksi on hän varustanut pergamentin sinetillään, niin että ken hyvänsä, joka saa asiakirjan käsiinsä, heti voisi ymmärtää, mistä on kysymys."
"Luultiin sotilaitten, jotka saisivat miehen kiinni, heti tuovan hänet teidän luoksenne", huomautti Carmagnola.
"Niinkö? Eikö teidän mielestänne ole mitään kummallista siinä, että mies osuikin juuri teidän sotilaittenne käsiin, vaikka teidän osastonne on syrjässä Vercellin-Quinton tieltä? Mutta älkäämme hukatko suotta aikaa. Lukekaa itse tuo kirje vielä kerran. Onko siinä ainuttakaan asiaa, jota ei olisi voinut saattaa tietooni muulla tavoin tai jota välttämättä olisi tarvinnut minulle ilmoittaa. Koko juttu on keksitty, jotta minä joutuisin epäilyttävään valoon. Theodore kuitenkin on hutiloinut tällä kertaa, ja samalla paljastanut omat aikeensa."
"Juuri samaa väitin niinä", virkkoi Stoffel.