Bellarionin kasvoille levisi hämmästynyt ilme. Hän loi katseen ruhtinattareen, joka kiiruhti vakuuttamaan: "Käsiala on tosiaan setäni."
Bellarion käänteli kirjettä ja tutki sinettiä. Hänen ilmeensä kirkastui yht'äkkiä ja hän naurahti. Siirrettyään tuolinsa vähän sivuun, niin että saattoi nähdä heidät kaikki, virkkoi hän:
"Ottakaamme asiat järjestyksessä. Mistä saitte tämän kirjeen,
Carmangnola?"
Carmagnola nyökkäsi Bellunoa kohti ja Belluno vastasi vihaisesti: "Muuan moukka, joka tuli Vercellin taholta, osui tänään miesteni tielle. Hän pyysi päästä teidän puheillenne. Sotilaani toivat hänet tietysti minun luokseni ja minä kysyin, mitä asiaa hänellä oli teille. Hän vastasi tuovansa viestiä. Tiedustelin, mitä viestiä muka teille voitaisiin tuoda Vercellistä, mutta hän ei vastannut, ennenkuin käytin pakkokeinoja. Silloin hän luovutti tämän kirjeen. Aavistaen pahaa vein sekä kirjeen että sen tuojan herra Carmagnolan asuntoon."
Bellarion täydensi itse hänen selontekonsa. "Ja Carmagnola, aavistaen pahaa hänkin, suvaitsi avata kirjeen, ja totesi, että asiat olivat juuri niin hullusti kuin hän oli pelännyt."
"Aivan niin."
Bellarion katseli heitä huvitettuna, silmät sikkarassa, ja nauroi lopulta makeasti.
"Luoja teitä armahtakoon, Carmagnola! Olen monasti ajatellut, että teidän vielä käy huonosti tässä maailmassa.
"Ja minä olen aivan varma siitä, että teidän käy huonosti", kivahti
Carmagnola, mutta hänen sanansa vain lisäsivät Bellarionin iloisuutta.
"Te muut olette tietenkin samaa mieltä. Kirje ja Carmagnolan todistelu ovat saaneet teidät vakuutetuiksi petollisuudestani."