"Ah, kyllä" Hänen kasvonsa hehkuivat. "Jotakin, joka muuttaisi maailman tekokullan ja valheellisen loiston eläväksi autuudeksi… Jumalani! Mitä puhunkaan?"
"Miksi keskeytät, Bellarion?"
"Pelkään."
"Minuako? Voisinko kieltää sinulta mitään, minä, jolle olet antanut elämäsi? Täytyykö minun tarjota sinulle kaikkeni? Etkö voi vaatia mitään itse."
"Valeria!"
Neito kumartui suutelemaan häntä huulille. "Rakastin sinua koko ajan, mutta teeskentelin vihaa. Annoin sinulle sydämeni jo nähdessäni sinut ensi kerran palatsin puutarhassa. Ja juuri senvuoksi, että sinua rakastin, oli pettymykseni ja murheeni niin syvä, kun luulin huomaajani sinussa vilppiä. Minun olisi pitänyt kuunnella sydäntäni, Bellarion, eikä turvata erehtyvään järkeeni. Sinähän varoititkin minua ja sanoit, ettei minun pitäisi tehdä johtopäätöksiä. Olen kärsinyt niinkuin kaikki ne kärsivät, jotka pettävät itseään."
Bellarion tarkkasi häntä kalpeana ja hiukan surumielisenä "Niin", huokasi hän sitten. "Minulla on kuumetta, niinkuin äsken sanoit. Voiko tämä olla muutakaan?"