"Ei se ole mikään sattuma."
"Olitte kovin ystävällinen osoittaessanne minulle näin suuren kunnian."
"En halunnut ainoastaan kunnioittaa teitä. Eivätkö nämä värit ilmaise teille mitään, Bellarion?"
"Ilmaise?" Ensi kerran koko heidän tuttavuutensa aikana näki Valeria pelkoa hänen silmissään..
"Kaikesta päättäen eivät. Olettehan sitäpaitsi sanonut, ettette tavoittele mitään."
"En mitään sellaista, joka on ulottuvissani. Enkä halua tavoitella sellaista, jota en milloinkaan voi saada."
"Onko maailmassa mitään, jota ette voisi saada?"
Bellarion kohotti katseensa ja huomasi hänen alakuloisen hymynsä ja kyyneleet hänen silmissään. Hän hätkähti. Terveellä kädellään tarttui hän lujasti neidon vasempaan, velttona riippuvaan käteen.
"Olen tietysti aivan hullu", huohotti hän.
"Et hullu, vaan typerä, Bellarion. Etkö tosiaan halua mitään?"