Hän tiesi, että Casalessa oli augustiniluostari ja ilmoitti röyhkeästi syöneensä illallista siellä. Päästyään näin alkuun, sepitti hän kädenkäänteessä sujuvan jutun peitsimiehille. Muun muassa oli hänen sisarensa naimisissa luostarin esimiehen veljen kanssa, ja hän oli juuri tänään tuonut tältä samaiselta, Ciglianossa asuvalta veljeltä viestin mainitulle esimiehelle. Sitäpaitsi, oli hän, kuten Ciglianossa asuva lankomieskin, Savoijin herttuan alamaisia. Hän asui lihallisen serkkunsa, kreivi Barbarescon luona, mutta tässä kirotussa pimeydessä oli taloa perin vaikea löytää.
"Suuri Bacchus!" taivasteli vartioston johtaja miestensä suureksi riemuksi, "sekö tässä on hätänä?"
Bellarion vuolas sanatulva oli pelastanut hänet ensi hädästä, mutta hän kauhistui hengessään monia valheitaan. Vartiosto lähti avuliaana, kenties myös juomarahan toivossa, opastamaan häntä serkun asunnolle.
He suuntasivat kulkunsa kapealle, tuomiokirkon takana olevalle kadulle, jonka varrella olevista taloista kreivi Barbarescon omistama oli ehdottomasti komein. Jyskytettiin voimakkaasti ovea ja lopulta ilmestyi yläpuolella olevaan ikkunaan miehen pää. Värisevä ääni tiedusteli, kuka siellä pyrki sisään.
"Hänen ylhäisyytensä serkku", vastasi vartioupseeri. "Rientäkäähän avaamaan."
Ylhäältä kuului mutinaa ja Bellarion odotteli sydän kurkussa kieltävää vastausta.
"Mikä serkku?" uteli lopulta syvä ääni. "En odota ketään tähän vuorokauden aikaan."
"Hän on suuttunut minuun", selitti Bellarion. "Lupasin illastaa hänen kanssaan." Ja korottaen ääntään huusi hän herra Barbarescolle: "Vaikkakin on jo myöhäinen, pyydän sinua, serkku, laskemaan minut sisään. Selitän sinulle kaikki. Ja annahan minulle tukaatti, että voin palkita näitä kunnon sotilaita. Olen luvannut heille juomarahaa, mutta minulla on vain tukaatin puolikas, tarkoitan puoli tukaattia. Ja puolella tukaatilla ei potkita pitemmälle kuin tukaatin puolikkaallakaan."
Sotilaat virnistivät juopuneen lavertelulle. Ylhäältä ei pitkään aikaan kuulunut mitään. Vihdoin virkkoi sama syvä ääni kuin äskenkin: "Odottakaa!" Ikkuna paiskattiin kiinni.
Kalisteltiin avaimia ja siirreltiin salpoja ja lopulta lensi ovi auki. Kynnyksellä seisoi kynttilää pidellen punaiseen yönuttuun pukeutunut mies. Lepattavan liekin valossa saattoi nähdä, että hänellä oli lihavat, punakat kasvot. Mustien kulmakarvojensa alta katseli hän terävästi rauhanhäiritsijöitä.