Hänen vakavuutensa ja kiihkeytensä tehosivat. Ruhtinatar naurahti, eikä hänen äänessään ollut ivan häivettäkään.
"Arkkienkeli maalarin mekossa!"
"Olette lähempänä totuutta kuin aavistattekaan."
Ruhtinatar hymyili. "Teillä on sangen ylevä käsitys itsestänne."
"Ja teillä on minusta aivan yhtä ylevä käsitys, jahka kerron kaikki mitä tiedän. Olen jo sanonut teille, mitä noilla päättömillä herrasmiehillä on mielessään. He ajavat omia asioitaan. Tiedättekö, mitä kaiken tämän takana oikein on? Tiedättekö, mitä nuo taulapäät suunnittelevat? He aikovat murhata markiisi Theodoren."
Ruhtinatar tuijotti häntä. "Murhata?" kuiskasi hän kauhistuneena.
Bellarion hymyili synkästi. "He eivät ole sanoneet sitä teille, vai mitä? Mutta niin lörppöjä ja hätäisiä he ovat, että ilmaisivat sen minulle — minulle, josta he eivät tiedä enempää, kuin että toin heille tukaatin puolikkaan osoitukseksi luotettavuudestani. Mitähän, jos olisinkin lurjus ja möisin tietoni markiisi Theodorelle, joka epäilemättä olisi valmis maksamaan paljonkin tällaisesta paljastuksesta? Vieläkö uskotte, että olen sattumalta sekaantunut asioihinne?"
"En voi uskoa teitä! En voi!" Ja yhäti kauhuissaan toisti hän itsekseen: "Murhata!"
"Jos he onnistuvat aikeessaan", jatkoi Bellarion, "on kaikki hyvin. Setänne kuolee kunnioitettuna ja ansioituneena miehenä, te ja teidän veljenne pääsette pahasta hengestänne. En ollenkaan paheksu tuota toimenpidettä. Minua harmittaa vain, että liuta pölkkypäitä on hankkeen takana. Jos se epäonnistuisi tai joku juoruaisi siitä sedällenne, olisi veljenne kokonaan hänen armoillaan. Kansa kukatiesi vaatisi hänen tuomitsemistaan hengiltäkin rangaistukseksi kunnioitettua hallitsijaa vastaan tähdätystä salaliitosta."
"Mutta veljeni ei ole ollenkaan sekaantunut tähän hankkeeseen", sanoi ruhtinatar.