Hän kulki hiljakseen öljypuu- ja viiniviljelmien ohi uskotellen itselleen olevansa jo matkalla Paviaa kohti, ja kuvitellen ehtivänsä ennen yön tuloa Sesiaan.
Mutta hämärissä palasi hän Lombardian puoleisesta portista Casaleen, pyrkien palatsiin päin. Hän oli huomannut, ettei ollut niinkään helppo viskata harteiltaan taakkaa, jonka oli ottanut: jos hän sen tekisi, ei hän koskaan voisi unohtaa neidon kalpeita kasvoja ja suuria, ikävöiviä silmiä. Tuo näky seuraisi häntä äänettömänä moitteena, minne hän ikinä menisikin.
IX luku.
MARKIISI THEODORE.
Lauantai oli yleinen vastaanottopäivä Montferratin valtionhoitajan, mahtavan markiisi Theodore Palaelogon palatsissa. Silloin sai kuka hyvänsä kääntyä asioineen hänen puoleensa.
Uljas mies, muuten, tämä markiisi. Solakka ja ryhdikäs, vaikka olikin jo viisissäkymmenissä. Hänen avoimet kasvonsa voimakkaine piirteineen, kohtelias ja ystävällinen käytös miellyttivät kaikkia ensi näkemältä. Hänen auliuttaan vastaanottopäivinä ei koskaan käytetty väärin. Tänäkin lauantaina oli palatsissa puheillepääsyä odottavien luku perin kohtuullinen. Vihdoin astui hänen korkeutensa huoneeseen, seurassaan kansleri, poliisikapteeni ja kaksi sihteeriä. Hitaasti edetessään pysähtyi hän tuontuostakin vaihtaakseen sanan pari kunkin läsnäolijan kanssa, ja kun hän suunnilleen tunnin kuluttua jälleen palasi yksityishuoneistoonsa, oli sihteeri saanut vastaanottaa vain yhden ainoan anomuksen, jonka jätti muuan pitkä, tummatukkainen, tulipunaisessa puvussa komeileva nuorukainen.
Viisi minuuttia myöhemmin sihteeri palasi ja astui nuorukaisen luo.
"Onko teidän nimenne Cane?"
Nuori mies kumarsi myöntävästi. Hänet johdatettiin nyt pieneen, hauskaan huoneeseen, jonka ikkunat antoivat puutarhaan. Sihteeri sulki oven ja Bellarion havaitsi seisovansa markiisin edessä. Valtionhoitajan lähekkäin olevat, vaaleat silmät katsoivat tutkivasti häneen. Hoikilla sormillaan hypisteli hän pergamenttikääröä, jonka Bellarion heti tunsi omaksi anomuksekseen.
"Kuka te olette, herraseni?" Ääni oli tyyni ja tasainen; sellaisen miehen ääni, joka ei ilmaise sisimpiä tunteitaan tai ajatuksiaan.