"Ei tässä ole päästetty ketään sekaantumaan asioihin", tuhahti
Barbaresco. "Ruhtinatarhan itse pyysi apuani."
"Ja kun me nyt olemme valmiit antamaan sitä", sanoi Casella, "huomaa hän, ettei se ole sentapaista apua, jota hän haluaisi. Mutta entäs sitten? Hän on herättänyt meissä erinäisiä toiveita ja me olemme ahertaneet kovasti saadaksemme ne täytetyiksi."
Samaa asiaa tuntuvat märehtivän kaikki, tuumiskeli Bellarion. Jokainen ajatteli vain omaa etuaan. Ruhtinatar Valeria, valtio ja turmioon tuomittu nuori markiisi eivät merkinneet mitään. Hän ei kuullut heitä mainittavan kertaakaan siinä sekavassa keskustelussa, joka nyt seurasi.
Vihdoin Spigno, narriksi leimattu, osoittautui heistä viisaimmaksi.
"Kuulkaapas, nuori mies", sanoi hän. "Vastatkaa puolestamme ruhtinattarelle, että emme suinkaan aio perääntyä. Olemme ottaneet pelastaaksemme Montferratin ja teemme sen omalla tavallamme. Selittäkää hänelle, ettei hän voi pettää meitä joutumatta samalla itse surman suuhun."
"Kenties on hän jo ottanut tämän seikan huomioon", sanoi Bellarion.
"Niin, mahdollisuutena, mutta ehkä ei välttämättömänä seurauksena. Sanokaa hänelle myös, että hänen veljensä on samassa kadotuksessa. Neito on pannut liikkeelle voimia, joita ei pysty hallitsemaan." Spigno kääntyi kumppaneihinsa. "Olkaa huoleti, hyvät herrat. Huomatessaan tukalan asemansa varoo ruhtinatar visusti vaikeuttamasta toimintaamme niin nyt kuin vastakin."
Bellarion oli pilkallisesti nimittänyt tilannetta mielenkiintoiseksi silloin kun salaliittolaiset olivat aikoneet käydä hänen kimppuunsa. Muistellessaan myöhemmin päivällä tapahtumien kulkua oli hänen pakko tunnustaa olleensa vakavassa vaarassa.
Hän oivalsi täydellisesti ruhtinattaren lähteneen perin heikolle jäälle. Samalla oli hän itse ollut varomaton, aivan kuin shakinpelaaja, joka huomaa vastustajansa mahdollisuudet hyvän siirtoon, mutta luulee, ettei tämä itse niitä äkkää.
Hänestä tuntui, ettei tässä enää ollut muuta tekemistä kuin jatkaa matkaa Paviaan ja jättää ruhtinatar selvittelemään pulmaa mielensä mukaan. Hän huokasi. Apotti oli ollut oikeassa. Luostarin muurien ulkopuolella ei ollut rauhaa. Kaikkein vähimmin sitä oli Montferratissa. Parasta puhdistaa tämän levottomuuden pesän tomu jaloista ja painua Paviaan kreikankielen opintojen ääreen.