Hitaasti antoi munkki käsivartensa vaipua. Hän hymyili jälleen.
"Älä puhu siitä enää". Hän laski pitkän, laihan kätensä, jonka sormet muistuttivat kotkan kynsiä, nuorukaisen olalle. "Heitä nuo ajatukset. Jatkakaamme matkaamme yhdessä. Pyhän Fransiskuksen viitta riittää suojaamaan meitä molempia, eikä sinun pidä oleman minkään puutteessa niinkauan kuin taivallamme yhdessä."
Kiitollisena kohotti Bellarion katseensa häneen. "Totisesti on sallimus lähettänyt sinut."
"Enkö sitä sanonut? Nyt huomaat sen itsekin. Benedicamus Domine."
Mihin Bellarion vastasi niinkuin säädetty on: "Deo gratias!"
II luku.
HARMAAVELI.
He kulkivat tietä kohti, ei suoraan, vaan noudattaen fra Sulpizion — kuten hän itseään nimitti — määräämää suuntaa. Hän tunsi metsän kaikesta päättäen sangen hyvin. Ja heidän kulkiessaan kiusasi fra Sulpizio Bellarionia kaikenlaisilla kysymyksillä.
"Sanoit, että sinulta paitsi rahoja on varastettu myöskin kirje."
"Ah, niin", huokasi Bellarion katkerasti. "Se kirje oli moninkertaisesti tuon rahasumman arvoinen."