"Katsotaanpa." Äänessä soinnahti uhkaus. "Pieni kidutus on monasti virkistänyt miehen muistia ihmeellisellä tavalla."
"Kidutus?" Bellarionia värisytti, vaikka hän pysyttelikin rohkean näköisenä. Hän katsahti jälleen markiisiin, tällä kertaa saadakseen apua. Valtionhoitaja kuiskasi jotakin messer Aliprandille ja tämä kumartui puhuttelemaan podestàta.
"Saanko sanoa pari sanaa, hyvä herra?" Podestà loi häneen ihmettelevän silmäyksen. Harvoinpa sattui, että lähettiläs sekaantui maantierosvon oikeusjuttuun. "Olkaa hyvä, herraseni."
"Rohkenen ehdottaa, että jutun käsittely lykättäisiin siksi kunnes syytetyn henkilöllisyys on todistettu. Tämän pyyntöni teen sen väitteen johdosta, että syytetty olisi Biandraten kreivin ottopoika."
Lähettiläs lopetti. Podestà kohotti päätään pahastuneen näköisenä.
Mutta ennenkuin hän ehti vastata, lausui valtionhoitaja:
"Niin tavaton kuin tämä pyyntö onkin, messer de' Ferraris, olette varmaankin yhtä mieltä kanssani siitä, että, jos syytetty tosiaankin on se henkilö, joksi hän itseään väittää ja jos hänen nykyinen pulmansa tosiaankin olisi vain merkillisen sattuman aiheuttama, voisimme, jos ratkaisisimme jutun äkkiä ja nuorukaiselle epäedullisella tavalla, saada niskoillemme jalon ystävämme, Biandraten kreivin, vihat."
Näin osoitettiin Bellarionille, miten viisasta on valita itselleen mahtava isä.
Podestà kumarsi myöntävästi. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi:
"Millä tavoin syytetyn henkilöllisyys olisi todistettava?" Bellarion riensi vastaamaan. "Minulla oli Ciglianon Grazie-luostarin apotin antama kirje, mutta Lorenzaccio varasti sen, ja tuo upseeri —"
"Kirje on meillä", keskeytti podestà terävästi. "Siinä ei mainita isästänne mitään, eikä koko kirje todista mitään, ennenkuin selitätte, miten sen olitte hankkinut!"