"Jos olisitte!" keskeytti markiisi kiukkuisesti. "Tosiaankin. Mitäpäs teidänlaisenne nulkin puheista?"
Bellarion havaitsi, että valtionhoitaja levottomuudessaan puhui mitä sattui.
"Teidän korkeutenne sanat ovat ylen hämärät." Nuorukaisen ääni oli melkein halveksiva. "Ehkäpä minun lopultakin on pakko kertoa totuus, pelastaakseni henkeni."
"Henkenne? Kuka teidän hengestänne välittää?"
"Minä itse välitän siitä enemmän kuin kenenkään muun hengestä."
Markiisi irvisti ja hänen katseensa kävi yhä kovemmaksi. "Alatte olla hankala käsiteltävä, ystäväiseni."
Bellarion huomasi markiisin pelkäävän, että perinpohjainen tutkimus asiassa paljastaisi syvimmänkin salaisuuden, valtionhoitajan oman osan salahankkeessa. Hänhän oli omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi ryhtynyt yllyttämään vehkeilijöitä ensin Spignon ja sitten Bellarionin kautta.
"Niin, te käytte hankalaksi", kertasi hänen korkeutensa. "Herttua Gian
Galeazzo ei olisi siekaillut kanssanne. Hän olisi empimättä antanut
katkaista kalliin kaulanne. Kiittäkää luojaanne, etten ole Gian
Galeazzo."
Hän otti esille köysikäärön, jonka oli piilottanut viittansa alle ja viskasi sen Bellarionin jalkoihin. Tuolille pani hän pari karkeaa viilaa.
"Jos katkaisette jonkun tangon ristikosta, mahdutte kyllä läpi. Sitokaa köysi ristikkoon ja laskeutukaa maahan, mutta vasta pimeän tultua. Joudutte näin ilman muuta muurien ulkopuolelle. Menkää matkoihinne, älkääkä enää koskaan näyttäytykö Montferratissa. Jos sen teette, saatte varmasti roikkua hirsipuussa — karkaamisesta."