"Sen ansaitsisinkin", myönsi Bellarion. "Teidän korkeutenne ei tarvitse olla huolissaan."
"Enkö, koira?" Valtionhoitaja mittaili häntä jäätävällä katseellaan tuokion, pyörähti sitten kannoillaan ja poistui.
Kun seuraavana aamuna saatiin kuulla, että vanki oli karannut, levitettiin Casalessa mitä ihmeellisimpiä huhuja. Ainoastaan markiisi Theodore oli käynyt pidätetyn luona, eikä häntä epäillyt kukaan, lukuunottamatta ruhtinatar Valeriaa, joka sanoi uskolliselle Dionaralleen:
"Siinä näet. Eikö käynyt ennustukseni toteen? Enkö ollut oikeassa tuon kehnon nulikan suhteen?" Mutta hänen äänessään ei ollut sitä tyytyväisyyden sävyä, jonka tavallisesti voi havaita, kun joku toteaa otaksumansa oikeaksi.
Samaan aikaan oli Bellarion jo päässyt turvaan Milanon alueelle. Hänen ajatuksensa askaroivat kuitenkin vielä Montferratissa ja ruhtinatar oli niiden keskeisimpänä kohteena.
Hän yöpyi muutamassa Candian majatalossa ja muisti makuulle mennessään ruhtinattaren antamat viisi tukaattia, joista hänellä vielä oli kolme jälellä.
"Jonakin päivänä maksan ne takaisin", ajatteli hän.
Seuraavana aamuna hän nousi varhain, jatkaakseen matkaa Paviaan. Miettiessään tulevaisuuttaan havaitsi hän kuitenkin, etteivät opinnot enää kangastaneet niin houkuttelevina kuin luostarista lähtiessä. Viime päivien tapahtumat olivat aukaisseet hänen silmänsä näkemään monet asiat toisessa valossa kuin aikaisemmin.
Hän otti uudelleen harkittavakseen kerettiläiset mielipiteensä synnistä. Isät olivat ehkä sittenkin olleet oikeassa. Olivatko synti ja paha synonyymeja, siitä hän ei kuitenkaan päässyt selville. Vain siitä hän oli varma, että pahuutta ei maailmasta suinkaan puuttunut. Mahtoikohan paha olla lopultakin se voima, joka ihmisten kohtalot määrää, hyvän supistuessa jonkinlaiseksi passiivisen vastarinnan muodoksi? Kenties saattoi tuo vastarinta olla aktiivistakin, mutta siinä tapauksessa se ilmeni pahan hahmossa, jotta paha alati säilyisi.
Siinä oli nyt hänen kumoamaton syllogisminsa. Tomuksi se oli hajonnut maailman ensi kosketuksesta. Ja kuitenkin, turmeluksesta huolimatta, tuntui vaikealta kääntää selkänsä maailmalle. Elävien, toimivien miesten koulu kutsui paljon houkuttelevammin kuin oppinut Chrysolaras. Bellarion muisti antautuneensa tehtävään, jota ei vielä voinut pitää loppuun suoritettuna.