Toinen kirja.
7 luku.
KOIRA-IHME.
Bellarion taivalsi Mortaran ympärillä olevan alavan ja epäterveellisen marskimaan läpi. Täällä lainehtivat riisipellot niinkuin ne olivat lainehtineet jo kolmesataa vuotta, aina siitä lähtien kuin riisi tänne Kiinasta tuotiin. Hänestä tuntui oudon viehättävältä tarpoa Milanon liejussa, tuon mahtavan valtion, jonka Gian Galeazzo Visconti oli kohottanut kunniaan ja kukoistukseen.
Sisäinen rauha ja ulospäin suunnattu voima olivat aikaansaaneet ennenaavistamattoman hyvinvoinnin tässä valtiossa. Teollisuus menestyi erinomaisesti. Milanon villan- ja silkinkutojat lähettivät tuotteitaan Venetsiaan, Ranskaan, Flanderiin ja Englantiin. Ranskan kanssa käytiin hevos- ja karjakauppaa suuressa mittakaavassa. Koko sivistyneen maailman varallisuus tuntui kertyneen Milanoon ja pankkiliike kehittyi, niin että pian ei Europassa ollut ainoatakaan huomattavaa kaupunkia, jolla ei olisi ollut pankkilaitostaan. Jokaisessa Europan kaupungissa kiertelivät Gian Galeazzon kultakolikot, jotka tunnettiin Milanon ensimmäisen herttuan kunniaksi lyötyjen tukaattien nimellä.
Tosin olivat Gian Galeazzon lait julmat, sillä ihmishenki oli halpa tänä aikakautena, mutta viisaat ne olivat ja oikeudenmukaiset; veronmaksu ei käynyt kenellekään ylivoimaiseksi, mutta silti karttui herttuan kassa. Tieteet ja taiteet kukoistivat, tämän ajan uljaimmat sotapäälliköt johtivat armeijaa, ja ennenpitkää luikerteli Viscontien kyy Alpeilta aina Abruzzeille. Melkein koko Pohjois-Italia oli Milanon hallussa ja Gian Galeazzo olisi ollut täysin oikeutettu painamaan päähänsä kuningaskruunun.
Melegnanon linnassa, jonne herttua oli paennut Italiassa raivoavaa ruttoa, ryhdyttiin jo valmistautumaankin kuninkuutta varten, mutta silloin korjasi kuolema tämän mahtavan ruhtinaan, jolle inhimilliset viholliset eivät olleet voineet mitään.
Koska Gian Galeazzon kuollessa hänen poikansa Gian Maria oli vasta kolmentoista ja Filippo Maria kahdentoistavuotias, jätettiin herttuan määräyksen mukaisesti valtion peräsin holhoojahallitukselle, hallitusneuvostolle, johon kuuluivat kondottierit ja herttuatar Catherine.
Jo heti alussa esiintyi hallitusneuvostossa erimielisyyttä, ja kuitenkin olisi juuri nyt yksimielisyys ollut tarpeen. Heti Gian Galeazzon kuoltua käyttivät Milanon monet viholliset tilaisuutta hätyytelläkseen valtiota, ja herttuan mainiot kapteenit, joita kehnon Gian Marian häilyväisyys suututti, liittyivät mukaan perintöä paloittelemaan, muodostaen lukuisia riippumattomia valtioita. Viidessä vuodessa luhistui hoidon puutteessa Gian Galeazzon suurella työllä pystyttämä rakennus, ja ainoastaan yksi hänen kuuluisista sotilasapulaisistaan oli pysynyt uskollisena, hoitaen nyt yhdessä herttuan äpäräpojan Gabriellon kanssa hallitusohjia. Tämä mies oli Facino Cane, Biandraten kreivi, sama, jonka Bellarion hädissään oli ottanut kasvatusisäkseen.
Lähdettyään Casalesta vietti Bellarion ensimmäisen yön Candiassa. Seuraavana yönä lepäsi hän Vigevanossa ja aamulla souti muuan mies hänet leveän Ticinon yli. Bellarion jatkoi matkaansa Abbiategrassoon, missä Milanon valtiailla oli metsästyslinna.