»Tarkoitatteko?» läähätin, astuen askeleen takaisinpäin ja sinkauttaen hattuni nurkkaan.
»Että rakastan sinua, Marcel — että kaipaan sinua!»
»Ja voit antaa anteeksi — voitko antaa anteeksi?» huudahdin, sulkien hänet syliini.
Hänen vastauksensa oli naurahdus, joka osoitti, kuinka vähän hän välitti mistään — mistään muusta kuin meistä kahdesta, meidän rakkaudestamme. Se ja hänen rusohuuliensa suipistus olivat hänen vastauksensa. Ja jos niiden huulien houkutus — Mutta kas, minähän käyn kovin avosuiseksi.
Painaen häntä yhäti rintaani vasten huusin:
»Ganymedes!»
»Monseigneur?» kuului hänen vastauksensa avoimesta ikkunasta.
»Käske miesten laskeutua ratsailta ja riisua satulat!»