»Siinä paha, missä —» kuiskasi La Fosse korvaani. Nämä sanat ja hänen merkitsevä katseensa saivat minut kääntymään ympäri tuolillani.
Ovi oli aukaistu, ja sen aukossa seisoi tanakka vartaloinen kreivi de Chatellerault. Lakeija, jonka liverissä oli minun vaakunani värit, punainen ja kullankeltainen, ja jonka selkä oli taipunut nöyrään kaareen, otti parhaillaan vastaan hänen hattuaan ja vaippaansa.
Seurue kävi äkkiä hiljaiseksi. Ilmassa oli hämmästyksen tuntu, sillä olimme kuulleet, että Chatellerault oli masentunut lemmenjumalan kilpatantereella saamastaan kolauksesta, emmekä odottaneet näin pian näkevämme häntä pöydässä, jossa — niin ainakin minä kerskailin — iloinen hilpeys oli puheenjohtajana.
Ja niinpä sai kreivi lyhyen hetkisen seisoa salini kynnyksellä samalla kun me katselimme häntä kaulojamme kurkottaen, ikäänkuin hän olisi ollut joku uteliasta huomiota herättävä olento. Sitten pääsi tyhjäpäiseltä La Fosselta tukahdutettu nauru, joka tuntui murtavan lumouksen. Minä rypistin otsaani. Se oli äärimmäisen epäkohtelias teko, jonka vaikutus minun oli millä hinnalla hyvänsä saatava haihdutetuksi.
Hypähdin pystyyn niin äkkiä, että tuolini liukui runsaasti puoli metriä kiiltävällä parkettilattialla; kahdella harppauksella olin kreivin edessä ja ojensin hänelle käteni lausuakseni hänet tervetulleeksi. Hänen tarmoton kädenpuristuksensa osoitti, että häntä jäyti suru. Kun hän astui kynttilöiden kirkkaasti valaisemaan saliin, tunkeutui hänen vantterasta ruumiistaan syvä, murheellinen huokaus.
»En luullut tapaavani täällä näin paljon väkeä», sanoi hän. Ja hänen seuraavat sanansa selittivät syyn hänen alakuloiseen sävyynsä. »Kuningas, herra de Bardelys, on kieltäytynyt ottamasta minua vastaan; ja kun aurinko on laskenut, täytyy meidän, hovin pienempien tähtien, turvautua kuuhun saadaksemme valoa ja iloa.» Hän teki minulle keikailevan kumarruksen.
»Olenko minä siis yön valtias?» laskin nauraen leikkiä. »Vertauksenne on enemmän leikillinen kuin sattuva, sillä kuu on kylmä ja ynseä, mutta saatte nähdä, että minä olen aina lämmin ja sydämellinen. Olisin toivonut, että joku vähemmän harmillinen seikka kuin hänen majesteettinsa epäsuosio olisi suonut minulle sen ilon, että te kunnioitatte pöytääni läsnäolollanne.»
»Eipä teitä turhanpäiten nimitetä uhkeaksi», vastasi hän, kumartaen toistamiseen välittämättä maireihin sanoihini sisältyvästä pistoksesta.
Purskahdin nauruun, jätin kohteliaisuudet siihen ja vein hänet pöytään.
»Ganymedes, paikka herra kreiville. Gilles, Antoine, pitäkää huolta herra de Chatelleraultista. Basile, viiniä herra kreiville. Liikkukaa vilkkaasti!»