Yhdessä tuokiossa oli hänestä tullut puuhaisan huomaavaisuuden keskipiste.
Mutta hänen tulonsa aiheuttama pidättyminen hillitsi yhä seuruetta, sillä Chatelleraultista ei moni pitänyt, ja hänen saapumisellaan oli hyvin samanlainen vaikutus kuin pääkallon ilmestymisellä egyptiläisten pitoihin.
Pelkäänpä, että kaikista niistä iloisista ystävistä, jotka istuivat pöydässäni — heidän joukossaan oli vain harvoja, jotka eivät olleet saaneet tuntea hänen valtaansa — oli tuskin ainoatakaan, joka olisi välittänyt salata halveksumistaan kukistunutta suosikkia kohtaan. Sen, että hän oli kukistunut, ilmaisivat meille yhtä hyvin hänen sanansa kuin kaikki se, mitä ennestään tiesimme.
Mutta omassa talossani tahdoin säästää häntä etukäteen maistamasta sitä kalseutta, jota koko Pariisi hänelle huomenna osoittaisi; senvuoksi esiinnyin isäntänä niin kunnioittavasti ja ystävällisesti kuin asemani suinkin saattoi vaatia, kohdellen häntä perin sydämellisesti, samalla kun panin viinit virtaamaan entistä runsaammin sulattaakseni jäisen jäykkyyden muiden vieraitteni käytöksestä.
Ponnistukseni eivät menneet hukkaan. Rypälemehun kirvoittava vaikutus alkoi vähitellen tuntua. Hyvä tuuli levitti uudelleen vaippansa meidän yllemme; kommat ja leikinlasku maustivat naurun säestämää puheluamme, kunnes ilonpidostamme aiheutuvan melun täytyi avoimista ikkunoista kantautua elokuun illan keveän tuulenhengen mukana St. Dominique-katua, Enfer-kadun poikki kenties aina Luxembourg-palatsin asukkaiden korviin saakka, kertoen heille, että Bardelys ystävineen taaskin vietti noita hurjia kemujaan, jotka olivat tulleet Pariisissa puheenparreksi ja jotka osaltaan olivat melkoisessa määrin olleet aiheena ihmisten minulle antamaan liikanimeen »Uhkea.»
Mutta kun maljat myöhemmin kävivät vallattomiksi ja niitä esitettiin vähemmän henkilön tai asian kuin itse viinin tähden, muuttuivat sukkeluudet rohkeammiksi, menettäen varovaisen, hillityn sävynsä; harkitsemattomuus leijaili jonkun aikaa yllämme vaanivan petolinnun tavoin, iskien sitten äkkiä keskellemme La Fosse-houkkion sanoissa.
»Hyvät herrat», sopersi hän hänelle ominaiseen teeskennellyn narrimaiseen tapaan ja silmäillen kalseasti Chatelleraultiä, »haluan esittää teille maljan.» Hän nousi varovasti seisoalleen — hän oli päässyt siihen tilaan, jossa varovainen liikkuminen on perin tarpeellinen. Siirtäen katseensa kreivistä puolillaan olevaan lasiin. hän antoi lakeijalle merkin täyttää sen. »Reunoja myöten, hyvät herrat!» hän komensi. Sitten seuranneen hiljaisuuden aikana hän koetti seisoa toinen jalka lattialla ja toinen tuolilla; mutta kun tasapainon säilyttäminen siten kävi vaikeaksi, tyytyi hän seisomaan suorana, vakavammassa, jos kohta ei niin maalauksellisessa asennossa.
»Hyvät herrat, esitän maljan Ranskan verrattomimmalle, kauneimmalle, kylmimmälle naiselle, jonka saavuttaminen myöskin on vaikeinta. Juon maljan niiden hänen tuhansien sulojensa kunniaksi, joista maine on meille kertonut, ja hänen suurimman ja kiihoittavimman viehättävän puolensa, miehiä kohtaan osoittamansa kylmyyden, kunniaksi. Ja samalla pyydän teitä juomaan maljan sen nuorukaisen menestykseksi, joka saa onnen olla Endymionina tälle Dianalle.
— Siihen», jatkoi La Fosse, joka oli klassillisten kielien ja kreikkalais-roomalaisen mytologian innokas harrastaja, »vaaditaan Adonista kauneudessa, Marsia uljuudessa, Apolloa laulussa ja itse Erosta rakkaudessa. Ja minä pelkään», — hän nikotteli — »että siihen ei kukaan pysty, koska se koko Ranskan ainoa mies, johon me olimme panneet toiveemme, ei ole siihen kyennyt. Hyvät herrat, seisomaan! Esitän maljan verrattomalle Roxalanne de Lavédanille.»
Niin paljon kuin nämä sanat minua huvittivatkin, sekaantui hilpeyteeni samalla pelokkaita aavistuksia. Loin nopeasti katseen Chatelleraultiin nähdäkseni, mitä hän piti tästä naljailusta ja maljan esittämisestä sille naiselle, jota kosimaan kuningas oli hänet lähettänyt, mutta jota hänen ei ollut onnistunut voittaa. Hän oli La Fossen kehoituksesta noussut seisomaan kuten kaikki muutkin; joko hän ei ollut epäillyt mitään tai oli arvellut, että epäilys oli mitätön toimintaohjeeksi. Mutta kun neidon nimi mainittiin, levisi hänen tärkeännäköisille kasvoilleen synkkä ilme. Hän laski lasinsa pöytään niin rajusti, että sen hento jalka katkesi ja valkealle pöytäliinalle valahti punainen viinijuova, joka levisi hopeisen kukkamaljakon ympärille. Tämän tahran nähdessään hän malttoi mielensä ja pakottautui noudattamaan seurustelutapoja, joiden hän oli hetkeksi sallinut itseltään unohtua.