»Bardelys, pyydän tuhannesti anteeksi kömpelyyttäni», hän mutisi.
»Läikkynyt viini», vastasin nauraen, »on hyvä enne.»
Ja sillä kertaa uskoin tuon lauseen oikeaksi, sillä ilman viinin läikkymistä ja sen äkillistä vaikutusta olisimme todennäköisesti joutuneet verenvuodatuksen todistajiksi. Näin saatiin ajattelemattoman La Fossen sopimaton pilailu verrattain rauhallisesti sivuutetuksi. Mutta kun asia oli kerran otettu puheeksi, ei siitä niin hevillä luovuttukaan. Neiti de Lavédanista tuli yleisen keskustelun aihe, ja myöskin kreivin kosintaan viittailtiin, aluksi hämärästi, sitten selvästi, noudattamatta vähääkään hienotuntoisuuden vaatimuksia, mistä seikasta en voi muuta kuin moittia viiniä, jolla nämä herrasmiehet olivat sekoittaneet järkensä. Yhä enemmän huolissani tarkkailin kreiviä. Mutta hänessä ei enää näkynyt ärtymisen oireita. Hän istui ja kuunteli keskustelua, ikäänkuin se ei olisi vähääkään koskenut häntä. Saattoipa hän joskus hymyilläkin jollekin sattuvalle sutkaukselle, ja jopa hän vihdoin liittyi mukaan seurueen hilpeään sukkeluuskilpailuun, puolustautuen toisten hyökkäyksiä vastaan. Mutta niiden hyväntuulisuus riitti vain heikosti verhoamaan sitä vastenmielisyyttä, jota häntä kohtaan tunnettiin, tai sitä tyydytystä, jota hänen äskeinen vastoinkäymisensä herätti.
Jonkun aikaa minä pysyttelin syrjässä sekaantumatta yleiseen pilailuun. Mutta vihdoin minut kenties petti se seikka, että Chatellerault, kuten olen kertonut, suhtautui kaikkeen niin sävyisästi; kenties sai minut narratuksi viini, jota lienen nauttinut liikaa kuten vieraanikin; tulin lausuneeksi sanoja, joita ilman tämä kertomus olisi jäänyt kirjoittamatta.
»Chatellerault», huudahdin nauraen, »luopukaa toki noista verukkeista; tunnustakaa, että esitätte vain tekosyitä ja että olette hoitanut tämän asian kömpelösti, mikä on anteeksiantamatonta sellaiselle miehelle kuin teille, jolla on kaikki hovitottumuksen tuottamat edut!»
Hänen kasvoilleen lehahti puna, ensimmäinen suuttumuksen merkki, senjälkeen kun viini oli läikkynyt.
»Menestyksenne, Bardelys, tekee teidät turhamaiseksi, ja turhamaisuudesta kehittyy pöyhkeily», vastasi hän halveksivasti.
»Katsokaapa!» Vetosin seurueeseen. »Huomaatteko, kuinka hän koettaa karttaa suoraa vastausta! Ei, kyllä teidän on tunnustettava kömpelyytenne.»
»Minulla ei ole tunnustettavana mitään kömpelyyttä.» Chatellerault kiivastui ja korotti ääntään. »On perin mukavaa istua täällä Pariisissa, hovin velttojen, äitelien ja hermottomien kaunottarien keskellä; heidän suosionsa on helposti voitettu, koska he pitävät armastelua parhaana heille tarjoutuvana ajanvietteenä ja ottavat kiihkeästi vastaan kaikki ne tilaisuudet, joita te, ilakoivat kukkopojat, heille suotte. Mutta neiti de Lavédan on kokonaan toisenlaista ainesta. Hän on nainen eikä nukke. Hän on lihaa ja verta, eikä sahajauhoja, puuteria ja ihomaalia. Hänellä on sydän ja tahto, eikä hänen sielunsa ole turhamaisuuden ja julkeuden pilaama.»
La Fosse purskahti nauruun.