»Mademoiselle, suonette minulle anteeksi, että minun on pakko kurittaa tätä lörpöttelevää koulupoikaa teidän näkyvissänne.»
Sitten astuin eteenpäin maailman hauskimmalla tavalla, tempaisin kepin chevalierin kädestä, ennenkuin hän aavistikaan, mitä aioin tehdä. Kumarsin hänelle äärimmäisen kohteliaasti, ikäänkuin pyytäen anteeksi tekoani, ja ennenkuin hän sitten oli tointunut ällistyksestään, olin sivaltanut kepillä hänen hartioihinsa kolme nopeata perättäistä iskua. Parahtaen tuskasta ja nöyryytyksestä, hän hypähti taaksepäin ja vei kätensä miekankahvaan.
»Monsieur», huudahti Roxalanne hänelle, »ettekö näe, että hän on aseeton?»
Mutta hän ei nähnyt mitään, tai jos näkikin, niin hän kiitti taivasta siitä, että asian laita oli niin. Silloin olisi Roxalanne astunut väliimme, mutta ojensin käteni, pidättäen häntä.
»Älkää olko peloissanne, mademoiselle», sanoin aivan rauhallisesti; sillä jollei se käsivarsi, joka oli voittanut La Vertoilen, kykenisi kepillä lannistamaan pariakin sellaista miekkailijaa kuin tämä kukkopoika oli, niin saisin hävetä koko ikäni.
Hän hyökkäsi kimppuuni raivoisasti, tähdäten säilänsä kärjen suoraan kurkkuani kohti. Väistin kepilläni; kun hän sitten vaihtoi säilän asentoa ja antoi minulle piston alempaa, tein minä vastasivalluksen ja saatuani hänen miekkansa keppiini pyöräytin sitä ympyrässä ja sinkautin sen pois hänen kädestään. Se kaarsi välkkyvänä valokieppuna hetkisen ilmassa ja kolahti sitten marmorisuojusta vastaan viiden, kuuden askeleen päähän meistä. Hän näkyi menettävän rohkeutensa samalla kertaa kuin miekkansa ja jäi armoilleni omituisena näytteenä typeryydestä, ällistyksestä ja pelosta.
Olihan chevalier de St. Eustache nuori mies, ja nuorille voidaan antaa paljon anteeksi. Mutta jos olisin antanut anteeksi sellaisen teon, johon hän oli tehnyt itsensä syypääksi paljastaessaan miekkansa aseetonta miestä vastaan, olisi se ollut naurettavaa suvaitsevaisuutta ja lisäksi äärimmäistä velvollisuuteni laiminlyöntiä. Vanhempana miehenä tuli minun antaa chevalierille opetusta käyttäytymisessä ja herrasmiehelle sopivassa ajatustavassa. Niinpä ryhdyinkin työhön aivan kiihkottomasti, pitäen silmällä vain hänen vastaista menestystään, ja annoin hänelle sellaisen selkäsaunan, jota olisi perinpohjaisuuteen nähden ollut vaikea parantaa. En välittänyt siitä, mihin sivallukset osuivat. Tanssitin keppiäni säännöllisessä tahdissa, ja minusta oli pikemminkin hänen kuin minun asiani, sattuivatko iskut päähän vai takapuoliin vai hartioihin. Minun oli teroitettava hänen mieleensä siveyssääntö, ja ne kolaukset, joita hän saattoi opetuksen kestäessä saada, olivat mitättömiä syrjäseikkoja, kunhan vain itse oppi juurtui hänen sieluunsa. Pari, kolme kertaa hän yritti päästä kanssani käsikähmään, mutta minä vältin häntä; minua ei suinkaan haluttanut käydä hänen kanssaan rahvaanomaiseen tappeluun. Tarkoitukseni ei ollut riidellä eikä tapella, vaan kurittaa, ja uskallanpa väittää, tarkoitukseni toteutin melkoisen onnistuneesti.
Vihdoin tuli Roxalanne väliin, mutta vasta sitten kun keppi edellisiä kenties hiukan rajummasta iskusta katkesi ja herra de Eustache vaipui avuttomana kokoon ähkyväksi läjäksi.
»Valitan, mademoiselle, että olen loukannut katseitanne tällaisella näytöksellä, mutta jollei näitä läksytyksiä anneta heti rikoksen tapahduttua, ei niiden vaikutus ole puoleksikaan niin terveellinen.»
»Hän ansaitsi sen, monsieur», vastasi hän, äänessään melkein raju sävy. Ja niin huonoa ainesta me olemme, että hänen halveksumisensa tuota valittavaa koru- ja muhkuraläjää kohtaan sai minut värähtämään mielihyvästä. Menin sinne, mihin hänen miekkansa oli pudonnut, ja nostin sen maasta.