Koska herra de Lesperon ilmeisesti ei tuntenut minua, ei minulla ollut mitään syytä ilmaista heille, ken olin, vaan päinvastoin minulla oli hyvät syyt pitää se salassa. Heidän istuuduttuaan kävin heti käsiksi asian ytimeen ilman minkäänlaisia valmistavia puheita.
»Kaksi viikkoa takaperin, hyvät herrat», aloin, »ajoi joukko rakuunoita minut pakoon Garonnen poikki. Olin haavoittunut olkapäähän ja hyvin näännyksissä; kolkutin Lavédanin portille, pyytäen suojaa. Suojaa minulle annettiin, ja kun ilmoitin olevani herra de Lesperon, kohdeltiin minua sitäkin sydämellisemmin, koska eräs herra de Marsac, joka oli varakreivi de Lavédanin ystävä ja Orleansin tuhoutuneen asian kannattaja, oli sattunut usein puhumaan herra de Lavédanille eräästä herra de Lesperonista, oikein hyvästä ystävästään. Epäilemättä te, hyvät herrat, tuomitsette minua siitä, etten selvittänyt varakreiville hänen erehdystään. Mutta minulla oli syyni, joita te toivoakseni ette vaadi minua ilmaisemaan, sillä minun olisi vaikea puhua niistä teille totta.»
»Mutta onko teidän nimenne Lesperon?» huudahti Lesperon.
»Se, monsieur, on vähäarvoinen seikka. Olkoonpa nimeni Lesperon tai ei, joka tapauksessa tunnustan menetelleeni kavalasti varakreiviä ja hänen perhettään kohtaan, koska varmasti en ole se Lesperon, jona esiinnyin. Mutta jos omaksuinkin teidän henkilöllisyytenne, omaksuin myös vastuunalaisuutenne, ja sen vuoksi voitte te luullakseni jossakin määrin antaa sydämessänne minulle anteeksi. René de Lesperonina, Lesperonista, Gascognesta, vangittiin minut viime yönä Lavédanissa ja kuten huomannette, viedään minua parhaillaan Toulouseen vastaamaan hänen valtiopetossyytöksestään. En ole empinyt; en ole vastoinkäymisen hetkellä hylännyt sitä nimeä, josta oli minulle apua tarpeen hetkellä. Otan vastaan pahan, jos hyvänkin, ja vakuutan teille, hyvät herrat, että edellinen on oikein tuntuvasti suurempi.»
»Mutta niin ei saa käydä!» kiivasteli Lesperon, nousten seisomaan. »En tiedä, mihin tarkoitukseen lienette nimeäni käyttänyt, mutta minulla ei ole mitään syytä uskoa teidän tuottaneen sille häpeää, ja siksi — »
»Kiitän teitä, monsieur, mutta —»
»Ja siksi en voi suostua siihen, että te menette Toulouseen minun sijastani. Missä on se upseeri, jonka vanki olette? Kutsukaa hänet tänne, olkaa niin hyvä, ja pankaamme tämä asia oikealle tolalle!»
»Puhutte hyvin ylevästi», vastasin rauhallisesti. »Mutta minun niskoillani on riittävästi rikoksia, ja jos minulle osuisikin pahin mahdollisuus, sovitan niin ollen vain yhdellä kertaa kahden henkilön erehdykset. Asiani ei ole läheskään toivoton. Olen aivan varma siitä, että asioiden ollessa nykyisellä kannallaan minä voin paljastamalla oikealla hetkellä pelini, ilmoittamalla sopivana aikana, kuka olen, pelastaa niskani pyövelin kirveeltä, jos niin haluan.»
»Jos niin haluatte?» huudahtivat he molemmat, ja heidän katseensa saivat kysyvän ilmeen.
»Olkoon se sillään», vastasin, »se ei tällä kertaa liikuta meitä. Mutta ymmärtänette, että minun turvallisuuteni tähden on hyvin tärkeätä, että te poistutte rauhallisesti Ranskasta ja jätätte jälkeenne sen luulon, että olette kuollut — mikä luulo pian leviää, sitten kun minä olen lakannut esiintymästä teinä. Käsitättekö minua?»