»Se ei ole lainkaan totta.»
»Mutta kuitenkin on nimenne, monsieur, luettelossa, joka löydettiin herra herttua de Montmorencyltä vallattujen matkatavaroiden seasta.»
»Ei, monsieur», vastasin ylpeästi, »ei ole. Kuinka voi se seikka, että Lesperon-nimi on löydetty herttua de Montmorencyn papereista, todistaa minut syypääksi valtiopetokseen, koska olen sanonut teille, etten ole Lesperon? Jos teillä, messieurs, olisi hiukankaan tuntoa siitä, mitä korkea tehtävänne vaatii, pyytäisitte minua selittämään, miten minut on voitu sekoittaa Lesperoniin ja vangita hänen sijastaan, jos kerran väitteeni ovat todenperäisiä. Sitten, messieurs, voisitte koettaa ottaa selvää, ovatko sanani paikkansapitäviä. Mutta tällainen menettely, jota nyt noudatatte, ei ole tuomitsemista, vaan murhaa. Oikeutta kuvataan hyveelliseksi naiseksi, jonka silmillä on side ja joka pitää kädessään puolueetonta vaakaa; teidän käsissänne, hyvät herrat, on siitä, sieluni autuuden nimessä, tullut huntua kouristeleva portto.»
Chatelleraultin kyynillinen hymy kävi leveämmäksi sitä mukaa kuin puheeni jatkuessaan lietsoi raivoa noiden kunnianarvoisten herrasmiesten sydämissä. Sinetinvartija vuoroin kalpeni, vuoroin punastui, ja kun minä vaikenin, syntyi painostava hiljaisuus, jota kesti joitakuita hetkisiä. Vihdoin puheenjohtaja kallistui neuvottelemaan kuiskaamalla Chatelleraultin kanssa. Sitten hän kysyi minulta pakotetun rauhallisella äänellä, joka muistutti ukkoshauteen tyyneyttä:
»Kuka te väitätte olevanne, monsieur?»
»Olen sen jo kerran teille sanonut ja rohkenenpa uskoa, ettei nimeni niin helposti unohdu. Olen sieur Marcel de St. Pol, Bardelysin markiisi, Bardelysistä, Picardiesta.»
Hänen ohuet huulensa raottuivat ovelaan hymyyn.
»Onko ketään, joka voi todistaa, kuka olette?»
»Satoja, monsieur!» vastasin innokkaasti, luullen pelastuksen jo olevan käteni ulottuvilla.
»Mainitkaa heistä joitakuita!»