Mitään vaaraa aavistamatta Jacob kulki kahvilan läpi. Käheä ääni tarttui häneen takaapäin. Jacob kääntyi, näki dosentti Fileniuksen kalpeanlihavat kasvot vaivalla säänneltyine ryppyineen; otsapoimun piti merkitä filosofista syvällisyyttä, jossa oli piskuinen lisänen tuskallista mietiskelyä; voimakkaasti alas kaartuneitten suupielien horjumattoman luonteen ja elämän kiusausten ankarata taistelua. Ja suurissa, hirvittävän pyöreissä silmälaseissa istui oppineisuus ja arvokkuus: oppineisuus, kun teräksenkirkas tutkijankatse leimahti niiden kautta; ja arvokkuus, kun ne työnnettiin alas lävistävän ihmistuntijankatseen jalustaksi.
Jacob sykähti: nyt hän tahtoo pelastaa minut. Hän istuutui. Hän huomasi pöydän ääressä Fileniuksen pienen henkivartijan, tirkistäväsilmäisen, uskolliskatseisen, kulmakarvattoman Henkelin.
— He, köhi Filenius antaen silmälasien siirtyä oppiasennosta psykologiseen asentoon. Sallitaanko suoruutta.
— Sanokaa se sallimatta, ehdotti Jacob kohteliaana.
— Tunnetteko teokseni kivikirveistä?
— Minulla ei vielä ole ollut — — — Nuorison lukeneisuus on surullisessa määrässä vähenemässä. Mutta edellytän, että saadaksenne käsityksen minun tieteellisen toimintani laadusta teidät on tehtävä osalliseksi mainitun teoksen pääperiaatteesta. Minusta näyttää näin ollen välttämättömältä, että lyhykäisesti selostan tutkimukseni tuloksen, tutkimuksen, joka — uskallan sanoa niin — on lukuisissa piireissä-herättänythuomiota, mikä — olettaisin — ei ole aivan riippumaton esittämäni materiaalin käsittelyn arvosta.
Jacobista tuntui, niinkuin hän olisi joutunut kauppaan, jossa jauhettiin nuuskaa. Hän hengitti kuultavasti. Hän alkoi laskea pöydällä telineessä olevia tulitikkuja. Niitä oli ainoastaan kolmekymmentäneljä.
— Niinkuin mahdollisesti on tunnettua, Filenius jatkoi, on olemassa monenlaisia kivikirveitä; tämä on keksintö, jonka ovat — minun täytyy se tunnustaa — kauan ennen minua tehneet ansioituneet tutkijat. Kuitenkin luulisin voivani uskoa, että olen ensimmäinen, jonka on onnistunut esittää kirveitten jaoittelu sellaisella tavalla, että sen avulla materiaalin koko ala voidaan rekisteröidä. Minä olen näet esittänyt sen teidän todennäköisesti tuntemanne jaoittelun A-kirveisiin, B-kirveisiin ja C-kirveisiin. Niinkuin luonnollista esiintyy lukuisia, niin, uskallan sanoa, monia eksemplaareja, jotka ovat siirtymämuotoja näiden suurten pääryhmien välillä. Minä olen myöskin rohjennut erinäisillä merkeillä selvittää näiden siirtymämuotojen kyllä vaikeasti määriteltävän aseman sarjassa. Minun on näet onnistunut merkitä A- ja B-kirveitten välimuodot AB-kirveiksi, B- ja C-kirveitten taasen BC-kirveiksi. Siten on minulla koko materiaali niin sanoakseni käsissäni. Tämän merkitsemisjärjestelmän on myös nykyaikainen tieteellinen tutkimus hyväksynyt sopivana. Vai mitä Henkel sanoo?
— Sopivana hyväksytty, naulasi pikku Henkel.
— No hyvä, tämän — uskoisin — järkiperäisen kartoituksen perustuksella minä olen, en ilman nykyaikaisen tilastotieteen käänteentekeviä ennen tuntemattomien lukusuhteiden määräämismenetelmiä, onnistunut ainakin mitä Keskiruotsiin tulee likimääräisesti todeta, että A-kirveitten luku kohoaa huomattavasti B- ja C-kirveitten lukumäärän yläpuolelle. Niin, eikä tässä kylliksi, minun on onnistunut kartalla esittää ne eri alueet, joissa A-, B- tai C-kirveet ovat voitonpuolella. Minä olen toisin sanoen myös kyennyt jaoittelemaan eri maakunnat kirveitten esiintymisen mukaan A-, B- ja C-maakuntiin ja siirtymämaakuntiin. Minä olettaisin, että tuskin voidaan puhtaasti tieteellisin keinoin päästä pitemmälle, taikka toisin sanoen, minä uskon — pidättäen kuitenkin kaikki mahdollisesti esiintyvät erehdykset — uskaltavani katsoa päässeeni perille. Vai mitä Henkel sanoo?