— Luonnollisesti! Et voi kirjoittaa riviäkään menneisyyden tapahtumasta tekemättä väkivaltaa totuudelle. Kaikki, mitä kirjoitat, jokainen omistamasi ajatus, on rakennelma, olettamus, arvelu, on todennäköinen, ei tosi. Sinä kirjoitat oikeastaan vain, miten jokin tilanne tai runo teoreettisesti katsoen on luotu, et miten se tosiaan syntyi. — Sillä todellisuudella on tuhannet salapolkunsa ja harhasolansa, joita ei ainoakaan tutkija maailmassa voi seurata. Eikä siinä kyllin. Se todennäköinen, jonka esität, on väkivaltaisesti lohkaistu elävästä, suuresta, äärettömän sekavasta yhteydestä, joka sinun täytyi suurimmaksi osaksi leikata pois. Todenmukaisesti voi toistaa sen, mikä on tapahtunut sata vuotta sitten tai eilen, vain se, joka voi pakottaa maapallon aloittamaan uudelleen ratansa. Me konstruoimme, veliseni, emme toista.
— Entä minne joutuu rehellisyys, totuudenvaatimus?
— Emme toista, emme, vaikka osaisimmekin; sillä toistamiseen ei sisälly selitys. Ja selitykseen, siihen pyrimme. Koetamme kaikin käytettävissämme olevin aineksin, tiedon, loogillisen järjen, inhimillisen myötätunnon tarjoamin keinoin selittää, miten runosi syntyi. Me punnitsemme, me hylkäämme, me poimimme takaisin, me hylkäämme uudelleen, ja lopulta tunnusteltuamme kaikkia niitä mahdollisuuksia, jotka ovat nousseet näköpiiriimme, valitsemme tarkoituksellisesti todennäköisimmän. Onnellisissa tapauksissa hiipii se mahdollisuus meihin voitonvarmana hymyillen, lupaa kysymättä, ja silloin ei meidän tarvitse muuta kuin kiittää ja uskoa. Mutta meidän täytyy aina pitää näköpiirimme yhä laajempana ja valintamme yhä herkempänä, enempää emme voi itseltämme vaatia. Tiedät itse, että sellainen rehellisyys on sangen vaivalloista. Jos vielä ravistamme pari kertaa voimakkaasti rakennelmaa, kun se on valmiiksi pystytettynä, ja se siitä huolimatta kestää, saamme kai kaiken kohtuullisuuden nimessä olla tyytyväisiä.
— Uskotko oikeastaan sitä mitä kirjoitat, Quiding?
— Ehdottomasti. Mutta hyvin harvoin mitä muut kirjoittavat.
— Ja toisilla on samanlainen käsitys sinusta?
— Luultavasti. Heillä on yleensä niin huono arvostelukyky.
— Ja tätäkö sinä nimität minun auttamisekseni?
— En, veliseni, nyt tulen lääkkeeseen. Käytä kylmiä pyyhkeitä aamuisin ja tee vankka kävelyretki ennen päivällistä.
— Tätä en odottanut sinulta. Olet raaka, Quiding.